Tämä on minun koulutuslupaukseni

Muistatko sinäkin petetyn koulutuslupauksen? Minä muistan. Siksi aion nyt puolustaa suomalaista koulutusta. Sillä se on ansainnut kunnianpalautuksen.

Viimeiset kaksi hallitusta ovat leikanneet koulutuksesta yhteensä 1,5 miljardia euroa. Leikkauksia on tehty kaikilla asteilla varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen. Mitä se on tarkoittanut käytännössä? Ainakin seuraavaa:

  • Varhaiskasvatuksesta on leikattu 30 miljoonaa. Päivähoito-oikeutta on rajattu, ryhmäkoot ovat kasvaneet ja tilakoot käyneet puutteellisiksi.

  • Peruskoulusta on leikattu 110 miljoonaa. Opetuksen määrää on vähennetty, ryhmäkoot ovat kasvaneet ja koulunkäyntiavustajien määrää on lisätty opetushenkilöstön kustannuksella.

  • Lukiosta on leikattu 60 miljoonaa. Opetuksen määrä on vähentynyt, kurssitarjonta on kaventunut, lukioita on lakkautettu, ryhmäkoot ovat kasvaneet ja itseoppimista on lisätty.

  • Ammattikouluista on leikattu 300 miljoonaa. Lähiopetus on vähentynyt, jotkin ryhmät ovat jääneet kokonaan vaille opettajaa, ikäluokkia on yhdistetty toisiinsa, oppimateriaalit ovat heikentyneet, opetusvälineitä ei ole tarpeeksi ja kouluista on irtisanottu 2000 työntekijää.

  • Ammattikorkeakouluista on leikattu 250 miljoonaa. Yli 2000 on irtisanottu, lähiopetus on vähentynyt, opetusta on korvattu virtuaalikursseilla, kurssitarjontaa on kavennettu ja koulutusohjelmia lopetettu.

  • Yliopistoilta on leikattu 300 miljoonaa ja tutkimusrahoituksesta toiset 300 miljoonaa. Yli 3500 työsuhdetta on lopetettu, kurssitarjontaa on kavennettu ja harvennettu ja tutkimusinfraa eli laitteistoja, aineistoja ja palveluita on vähennetty, hallintotehtäviä on siirretty tutkijoille opetuksen ja tutkimustyön kustannuksella.

Varhaiskasvatukseen ja peruskouluun kohdistuvat leikkaukset kaventavat yhteiskunnallista osallisuutta ja demokratiaa, sillä niiden vuoksi yksilön lähtökohdat määrittävät oppimispolun muotoutumista aiempaa enemmän. Lisäksi osa kunnista on kyennyt kompensoimaan leikkauksia omalla rahoituksella, joten alueellinen eriarvoisuus on lisääntynyt leikkausten myötä.

Lukioissa leikkaukset ovat vähentäneet opetustarjontaa ja ammattikouluissa lähiopetusta heikentäen koulutuksen laatua ja opiskelijoiden tukiverkkoja.

Korkeakouluissa leikkaukset ovat johtaneet ammattikorkeakouluissa opiskelevien nuorten opetuksen laadun radikaaliin heikentymiseen ja yliopistoissa erityisesti nuorten tutkijoiden tulevaisuuden näkymien heikkenemiseen.

Samaan aikaan on leikattu myös opiskelijoiden toimeentulosta. Korkeakoulutasolla viime hallitus leikkasi opintorahaa 86 euroa ja vähensi tukikuukausien määrää. Myös aiemman hallituksen päätös sitoa opintoraha indeksiin peruttiin vuonna 2015 vain kahden vuoden voimassaolon jälkeen. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön rahoitus on vähentynyt samaan aikaan, kun opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden kysyntä on kasvanut. Lisäksi vuonna 2017 otettiin korkeakouluyhteisöjen vastustuksesta huolimatta käyttöön lukukausimaksut EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Samalla avattiin ovi lukukausimaksuille Suomessa.

Niin koulutukseen kuin opiskelijoiden toimeentuloon kohdistuneet leikkaukset kaventavat oppimispolkujen yhdenvertaisuutta ensiaskeleista lähtien. Se on haitaksi paitsi yhteiskunnalle, myös yksilölle. Esimerkiksi Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön vuonna 2016 toteuttaman Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa 61 prosenttia vastasi asumismenojen vievän yli puolet käytettävissä olevista varoista. Lisäksi 16 prosenttia piti toimeentuloaan erittäin niukkana ja epävarmana. Psyykkinen oireilu oli lisääntynyt sekä ammattikorkeakoulu- että yliopisto-opiskelijoilla. Niukkuus vaikutti hyvinvointiin ja opiskelijoiden jaksamiseen, minkä lisäksi opintotukien leikkaus on eriarvoistanut opiskelijoita entisestään. Niin ei kuitenkaan tulisi olla, sillä nuoriin investointi on investointi tulevaisuuteen. Opiskelijoiden tasa-arvosta on pidettävä kiinni ja heidän hyvinvointiaan on tuettava. Se tehdään näin:

Opintorahaa on nostettava kohti perusturvan tasoa ja se on sidottava indeksiin. Opintorahan tulee riittää toimeentuloon ilman, että opiskelija joutuu nostamaan lainaa ruokaostoksiinsa.

Koulutusleikkaukset on peruttava kaikilta asteilta ja toisesta asteesta on tehtävä aidosti maksuton.

Ryhmäkoot on saatava varhaiskasvatuksessa ja peruskouluissa kohtuullisiksi ja ammattikouluissa lähiopetuksen saatavuus on taattava.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitus on turvattava pitkäjänteisesti. Korkeakoulujen on jälleen kyettävä rakentamaan sitä inhimillistä pääomaa, jonka varassa tulevaisuutemme nojaa.

Lukukausimaksuista on luovuttava, sillä ilman lukukausimaksuja Suomeen olisi mahdollista houkutella parhaat osaajat huolimatta lähtömaiden tulotasosta, mikä edistää myös heidän työllistymistään Suomessa.

Suomalainen koulutus ansaitsee kunnianpalautuksen, sillä laadukas varhaiskasvatus, kaikille yhtenäinen ja maksuton peruskoulu sekä kansainvälisessä vertailussa pärjäävät korkeakoulut ovat tehneet Suomesta kansainvälisesti arvostetun koulutuksen kärkimaan. Tarvitsemme politiikkaa, joka huolehtii, että koulutusjärjestelmämme onnistuu tasaamaan kotitaustoista juontuvia eroja ja purkamaan koulutuksen esteitä ja köyhyyden periytymistä myös tulevaisuudessa. Politiikkaa, joka huolehtii, että opiskelijat voivat hyvin. Näitä asioita haluan olla seuraavassa eduskunnassa edistämässä.

Millä tämä kaikki rahoitetaan?

“Millä tämä kaikki maksetaan?” Kysymys lienee tuttu jokaiselle, joka on kritisoinut mittavia leikkauksia ja puolustanut taloudellisia panostuksia hyvinvointiin. Niinpä se on tuttu myös minulle. Feministisen puolueen politiikan tekemisen lähtökohtana on yhteiskunnallinen tasa-arvo, hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus. Nämä ovat arvoja, joista haluamme pitää kiinni myös taloudellisesti vaikeina aikoina. Mikäli politiikan pyrkimyksenä on entistä tasa-arvoisempi Suomi ja maailma, tulee tasa-arvoon panostaa. Se tarkoittaa myös taloudellista panostamista. Esimerkiksi näin:

Feministinen puolue haluaa uudistaa sosiaaliturvaa riittävällä perustulolla ja lapsilisien korotuksilla. Haluamme investoida hoivaan satsaamalla lastensuojeluun ja vanhustenhoitoon. Edellytämme lapsi- ja vanhusasiavaltuutetun viran perustamista sekä konkreettisia toimia ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Perhevapaauudistus on vietävä maaliin, hammaslääkäriin on päästävä nopeammin ja opintotuet on sidottava indeksiin. Lisäksi Suomen on kannettava globaalia vastuuta nostamalla kiintiöpakolaisten määrää huomattavasti ja tuettava laillisten pakolaisreittien sekä humanitaaristen passien käyttöönottoa. Yhteiskunnan on oltava turvallinen kaikille, ja siksi turvakotipaikkojen määrä tulee nostaa Istanbulin sopimuksen edellyttämään 500:aan ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevien pakolaisten majoituksen turvallisuus on taattava.

Feministisen puolueen esitysten lähtökohta ei ole ‘ylimääräisen’ hyvän jakaminen, vaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Myös tutkijat suhtautuvat penseästi jyrkkään leikkauspolitiikkaan laskusuhdanteen aikana ja varoittavat erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuvista leikkauksista ja siitä kuinka kalliiksi ne tulevat pitkällä aikavälillä. Siitä huolimatta joka kerta, kun esitämme vaihtoehtoja leikkauksille, kuuluu kysymys: “Millä tämä maksetaan?”

Feministiselle puolueelle talous ei ole itseisarvo, vaan hyvinvoinnin väline. Siksi haluamme tarkastella taloutta moniulotteisesti. On esimerkiksi syytä pohtia, kenen hyvinvointia palvelevat neljän miljardin suuruiset yritystuet, joista osa jaetaan saastuttaville yrityksille aikana, jona ilmastonmuutoksen ehkäisyn tulisi olla kaiken politiikan tekemisen keskiössä. On pohdittava, miksi työtulojen verottaminen on kireämpää kuin omaisuuden verottaminen. On pohdittava, millainen on hyvinvoinnin tulevaisuus, mikäli kasvatuksesta ja koulutuksesta leikataan samassa suhteessa kuin viime vuosina. On myös pohdittava, miksi hyvinvointivaltion rahoituspohjaa on heikennetty 2000-luvulla muun muassa siirtämällä verotusta tuloista kulutukseen, pitämällä pääomaverotuksen progressio hyvin loivana, alentamalla yhteisöveroa ja keventämällä työn verotusta.

Feministisessä politiikassa hyvinvointiin panostaminen tarkoittaa resurssien oikeudenmukaista jakamista. Se tapahtuu näin: Hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta tulee vahvistaa leikkaamalla yritystuista, kiristämällä pääomaverotuksen progressiota, palauttamalla varallisuusvero ja nostamalla yhteisöveroastetta (joka on yksi EU:n alhaisimmista). Taloutta tulee vakauttaa myös nostamalla työllisyysastetta – eikä pyrkiä siihen työttömiä suitsien, vaan parantamalla yrittäjien ja epätyypillisissä työsuhteissa olevien ihmisten sosiaaliturvaa ja helpottamalla ensimmäisen työntekijän pakkaamista. Näin lasketaan yrittämisen kynnystä ja vaikutetaan työllisyyteen. Lisäksi työllisyystoimia tulisi keskittää työelämässä syrjintään kohtaaviin ryhmiin, kuten nuoriin, naisiin, vammaisiin henkilöihin, maahanmuuttajiin ja yli 55-vuotiaisiin. Konkreettinen esimerkki työllisyystoimien kohdentamisesta on perhevapaauudistus, jolla olisi positiivinen vaikutus naisten työllistymiseen ja työmarkkina-asemaan. Siitä huolimatta perhevapaauudistus kaatui viime hallituskaudella liian kalliina.

Siinä, missä Feministinen puolue on valmistautunut vastaamaan kysymykseen “mistä rahat?”, leikkauksia ajavilta puolueilta harvemmin kysytään: Miten rahoitetaan veroalennukset? Kuka korvaa hallintarekisterien taakse kätketyt voitot? Kuka kustantaa inhimillisestä pääomasta tehtävät leikkaukset, joiden kulut maksetaan korjaavana työnä myöhemmin? Jos talous on itseisarvo eikä hyvinvoinnin väline, ketä sen on tarkoitus palvella?

Koska Feministisen puolueen kaiken politiikan lähtökohtana on yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden lisääminen, on sitä vahvistettava myös taloudessa – ja myös taloudellisesti haastavina aikoina. Sillä feministisessä politiikassa talous ei saa olla yhdenvertaisuuden esteenä, vaan sen on oltava tasa-arvon työkalu.

Translain uudistuksen tulee olla hallituksen ensimmäinen tehtävä

Juhlapuheissa Suomea kiitellään usein tasa-arvon globaalina edelläkävijänä. Jotta kyseistä titteliä voisi edelleen käyttää, tulisi meidän viipymättä korjata yksi keskeisimmistä tasa-arvo-ongelmistamme: pahasti kaikkinaisten ihmisoikeuksien perässä laahaava translaki, josta Suomi on saanut huomautuksia muun muassa YK:n ihmisoikeustarkastelussa.

Nykyinen translaki on ollut voimassa vuodesta 2003 lähtien. Laki edellyttää täysikäisyyttä sekä lääketieteellistä selvitystä siitä, että henkilö kokee pysyvästi kuuluvansa “vastakkaiseen sukupuoleen” – laki ei siis tunnista kuin kaksi sukupuolta – , ja että hän elää tuon sukupuolen mukaisessa sukupuoliroolissa. Lisäksi nykyinen laki edellyttää lisääntymiskyvyttömyyttä, mikä tarkoittaa useiden transihmisten kohdalla pakkosterilointia. Lisääntymiskyvyttömyys saavutetaan joko pitkäaikaisella hormonihoidolla tai kirurgisella sterilisaatiolla. Kaikki eivät kuitenkaan voi tai halua käyttää hormoneja, eivätkä kaikki koe haluavansa myöskään sukuelinkirurgiaa.

Väestörekisterijärjestelmään kirjatun juridisen sukupuolen muuttaminen toiseksi on mahdollista vasta monimutkaisen lääketieteellisen prosessin päätteeksi. Vertailun vuoksi: Norjassa juridisen sukupuolen muutoksen ikäraja on 16 vuotta. Lisäksi 6–16-vuotiaat norjalaiset voivat päästä vanhempien luvalla sukupuolenkorjaushoitoihin ja saada vahvistuksen juridiselle sukupuolelle.

Suomalaiset transaktivistit ja järjestöt ovat jo pitkään ihmisoikeuksia rikkovan translain muuttamista. Feministinen puolue esittää translain kokonaisuudistusta, jossa seuraavat asiat on korjattava: 1) Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä on poistettava. 2) Juridinen prosessi ja lääketieteellinen prosessi tulisi erottaa toisistaan siten, että lääketieteellistä selvitystä ei tarvita väestörekisterijärjestelmän kirjauksen muuttamiseen. 3) Lakimuutoksen yhteydessä tulisi ottaa käyttöön kolmas juridinen sukupuoli – tulevaisuudessa voimme kenties luopua sukupuolitietojen rekisteröimisestä kokonaan.

Translain muutoksen yhteydessä tulee toteuttaa myös tarvittavat terveydenhoitoa koskevat uudistukset jotta voidaan taata, että tarvittava psykososiaalinen ja lääketieteellinen hoito on helposti saavutettavaa ja perustuu sukupuoliristiriitaa kokevan tarpeeseen. Se tarkoittaisi myös murrosikää myöhäistävän blokkerihoidon tarjoamista yksilöllisen tarpeen mukaan.

Sen lisäksi, että translaki uudistetaan itsemääräämisoikeutta ja ihmisoikeuksia kunnioittavaksi, tulee hallituksen myös laatia tavoitteellinen, hallituskaudet ylittävä toimenpideohjelma sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien edistämiseksi ja turvaamiseksi.

Setan ja Trasekin ylläpitämän Kuuluu kaikille! -kampanjan mukaan translain muuttaminen vapauttaisi sairaaloiden resursseja, kun juridiset muutokset olisivat mahdollisia ilman pitkiä tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä. Kolmannen juridisen sukupuolen tunnustaminen osana lakimuutosta huomioisi lisäksi myös muunsukupuoliset ja intersukupuoliset ihmiset. Lakimuutoksen tulee olla kokonaisvaltainen: jos kolmas sukupuoli koskisi vain intersukupuolisia lapsia, sitä voisi käyttää syrjinnän välineenä. Siksi sukupuolimerkinnän tulisi olla itse valittu. Tämä edellyttää, että henkilötunnus muutetaan sukupuolineutraaliksi kaikilla. Ennen kaikkea translain muutos vaikuttaisi sukupuolivähemmistöjen elämänlaatuun, kun itsemääräämisoikeus kasvaisi ja sukupuolen moninaisuus tunnustettaisiin myös juridisesti. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun vihapuhe transihmisiä vastaan on lisääntynyt.

Jotta Suomi voisi esiintyä tasa-arvon edelläkävijänä, on translakia muutettava välittömästi. Tämän viestin haluan viedä myös seuraavalle eduskunnalle.