"Isyysvapaita ei lisätä, koska se maksaa liikaa"

THL julkaisi tällä viikolla Minna Salmen ja Johanna Närhen laajan tutkimuksen Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo, joka käsittelee pienten lasten äitien työmarkkina-asemaa ja osallistumista työelämään, isyysvapaan käyttöä ja perhevapaauudistuksen politiikkaa. Tutkimus kertoo, että kotona olevat naiset ovat työllistymismahdollisuuksiensa kannalta erityinen ryhmä. Yli puolella kotona olevista yli 2-vuotiaiden lasten äideistä ei ole töitä, joihin palata ja heistä kaksi kolmesta on vaikeasti työllistyviä. Kotiin jäämiseen on tutkimuksen mukaan vaikuttanut toisaalta kotihoivan ideaali ja toisaalta vaihtoehtojen puute. Vähemmän vaikutusta on ollut maksetun tuen määrällä, erityisesti niillä äideillä, jotka ovat kotona pisimpään. Siksi on THL:n mukaan optimistista ajatella, että kotihoidontuen vähentämisellä olisi niin suuria työllistäviä vaikutuksia kuin sillä on arveltu olevan. Se päätyikin esittämään, että sukupuolten tasa-arvoa ja naisten työmarkkina-asemaa parannettaisiin tehokkaimmin isyysvapaan käyttöä lisäämällä ja sen pituutta pidentämällä.

Tästä alkoi valitus. Sosiaalisessa mediassa taloustieteilijät ryntäsivät kritisoimaan THL:n tutkimusta moittien ensin sen tiedotetta, sitten sen metodologiaa, vaikka vain yksi noin kymmenestä keskusteluun osallistuneesta ekonomistista vaikutti lukeneen vain hetkeä aiemmin julkaistun 300-sivuisen tutkimuksen. Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) ärsyyntyi, koska tulkitsi THL:n tarkoittavan, että kotihoidontukeen ei saa puuttua ja antoi haastattelun, jossa piti julkaisua "lapsellisena nollatutkimuksena". Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Tuomas Kosonen kirjoitti aiheesta blogitekstin, jossa hän korosti oman tutkimuksensa paremmuutta verrattuna THL:n tutkijoiden mielestänsä vääriin johtopäätöksiin. Kukaan ei puhunut isyysvapaasta mitään.

Kävin lukemassa tuon Tuomas Kososen tutkimuksen. Sen ala (taloustiede), tutkimuskysymys ja tutkimusmetodi poikkeavat sosiologian alaan kuuluvasta THL:n tutkimuksesta niin merkittävällä tavalla, että on syytä kysyä kuinka mielekästä kahta eri tutkimusta on vertailla. Tutkimukset kyllä täydentävät toisiaan. Mutta niiden johtopäätökset ovat väistämättä erilaiset, koska ne vastaavat eri kysymykseen. Väittäisin myös, että Kososen muutoin ansiokas ja taloustieteen näkökulman keskusteluun tarjoava tutkimus ei voi antaa tasa-arvoa edistäviä politiikkasuosituksia, jotka ratkaisisivat kotihoitoon liittyviä ongelmia, koska se ei ota lainkaan huomioon niitä syitä, miksi kotona ollaan ja miksi hoiva on niin sukupuolittunutta. Osa meistä vanhempainvapaakeskustelun veteraaneista (kiitos Anu Koivuselle käsitteestä) ajattelee, että perhevapaauudistus liittyy olennaisesti sukupuolten tasa-arvoon ja siksi politiikkasuositusten tulisi ottaa myös sukupuolinäkökulma huomioon.

Kososen tutkimuksessa on yksi muuttuja: raha. Kun kotihoidontuen määrä kasvaa, useampi nainen jää kotiin. Tutkimuksen johtopäätös on, että tuen määrällä voidaan vaikuttaa työllisyyteen. Päätelmä on tietysti taloustieteen näkökulmasta vakuuttava, koska taloustieteen oletusihminen on taloudellisesti rationaalisia valintoja tekevä homo economicus, joka ei pohdi mitä kiintymyysvanhemmuus tarkoittaa tai miten sovitan vuorotyön vauva-arkeen tai onko kotona vauvan kanssa kuitenkin parempi kuin työttömyyskortistossa. Kun massassa saadaan aikaan muutos, taloustieteilijä on tyytyväinen. Mitä niille muille ihmisille tapahtuu, siitä taloustiede ei kerro. Taloustieteen näkökulmasta mitään muuta ei tarvitse tietääkään. Tasa-arvon näkökulmasta kuitenkin juuri se kaikki muu on ratkaisevaa. Tässähän yritetään ratkaista sosiaalisia ongelmia, eikä hinnoitella kauppalaskua uudelleen.

Tänään Tuomas Kosonen ja Juhana Vartainen keskustelivat THL:n tutkimuksesta Ylen Ykkösaamussa. Kuulijoille kävi lähinnä selväksi, että sosiologia ja taloustiede ovat eri tieteenaloja ja jälkimmäisellä on keskustelijoiden mielestä jonkinlaista määrittelemätöntä ja ylivoimaista todistusvoimaa, mitä laadullisella tutkimuksella ei ole – THL:n tutkimus leimattiin naiviksi ja ei-vakavaksi tieteeksi. Puhelinlinjalla oli läsnä Minna Salmi, joka ihmetteli, että tutkijankoulutuksen saanut Vartiainen arvioi tutkimuksen nollatutkimukseksi lukematta sitä. Kun metodologiaa alettiin purkaa toista kertaa, toimittaja katkaisi keskustelun ja kysyi mitä mieltä keskustelijat nyt sitten ovat THL:n tutkimuksen ydinsuosituksesta, että parhaiten naisten työmarkkina-asemaa vahvistetaan pidentämällä isyysvapaita. 

Tässä kohtaa studioon lankesi hiljaisuus ja selvisi, mikä tutkimuksen johtopäätöksissä oikeastaan on eniten pielessä. Sekä Vartiaisen että Kososen mukaan isyysvapaita ei voi lisätä, koska se maksaisi liikaa. Eli: ilmeisesti isiltä saati yhteiskunnalta ei ole lupa odottaa mitään, mutta naiset sopii kyllä pitää kotona hoitamassa lapsia, kunnes yhteiskunta päättää, että nyt riittää, menepä siitä ennemmin johonkin matalapalkkahommaan tai vaikka työttömäksi. Vaikka on ilmeisen väärin minulta ajatella, että kukaan voisi jäädä työttömäksi, koska ekonometria osoittaa, että jokainen kotona lapsia hoitava työtön tai elämänsä pätkätöissä sinnitellyt matalasti koulutettu nainen kyllä työllistyy, jos häneltä vain katkaistaan kotihoidontuki. Tuo motivaatioansa.

Herää kysymys: mikäli THL:n tutkimuksen johtopäätökset olisivat miellyttäneet taloustieteilijöitä ja Kokoomuksen kansanedustajaa enemmän, olisiko koko kohua edes syntynyt?

En pidä poliitikoista ja puolueista, jotka esiintyvät julkisuudessa feministisinä, ja sitten sanovat, että isille ei kuulu jyvittää yhtään enempää isyysvapaata. En pidä niistä perhevapaauudistusmalleista, joita kaupitellaan tasa-arvolla, mutta joiden vaikutuksia lasketaan laskimella, ei katsomalla ihmisten todellisuuteen. Ne eivät poista epätasa-arvoa, vaan pahimmillaan lisäävät sitä. 

Kotihoidontuki on monella tapaa ongelmallinen. Se tekee erityisesti vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville työelämään pääsystä entistä vaikeampaa. Osa kotona olevista naisista on maahanmuuttajaäitejä, joilla ei ole työmarkkinoiden vaatimaa kielitaitoa ja kotona vielä vähemmän mahdollisuuksia oppia sitä. Näitä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista mekaanisella siirtymällä yhdestä tilastosta toiseen. Onneksi joissain kaupungeissa on ryhdytty suuntaamaan kieliopetusta kotona oleville maahanmuuttajaäideille, jotta heidät saataisiin sitä kautta kotoutumaan paremmin uuteen yhteiskuntaan. Näin sosiaalipolitiikalla on tässäkin pyritty edes aloittamaan ratkaisemaan niitä ongelmia, joihin laskin kädessä tehty kotihoidontuen katkaiseminen tuskin pystyy vaikuttamaan.

Kuten THL:n tutkimus tuo esille, kotona oleva ryhmä naisia ei vastaa työmarkkina-asemaltaan taloustieteen keskivertoihmistä (kukapa vastaisi), vaan se pohtii valintojaan kulttuuristen, sosiaalisten, sivistyksellisten ja taloudellisten reunaehtojen risteyksessä. Siksi naivia on korkeintaan ajatus siitä, että kotihoidontukea leikkaamalla nämä naiset yhtäkkiä vain työllistyisivät. Riippumatta siitä kuinka ikäviä vaikutuksia kotihoidon tuella on, niitä ei ratkaista kepillä.

Omituisinta julkisessa keskustelussa on ollut se yhteishenki, jolla taloustieteilijät ovat käyneet lyttäämään heille epämieluisaa väitettä siitä, että kotihoidontuen leikkaamisella ei ehkä sittenkään ole toivottuja työllistämisvaikutuksia. Keskusteluun todisteeksi linkatun yhden taloustieteen tutkimuksen selitysvoima oli itsestäänselvä, vaikka kukaan keskustelijoista ei ilmeisesti lukenut kumpaakaan puheena olevaa tutkimusta. Aiheen ympärillä parveili joukko taloustieteilijöitä, joille jokainen THL:n tutkimuksen vastaista näkökulmaa myötäilevä väite oli uskottava, 140 merkkiä kerrallaan. Keskustelijoiden sukupuoli oli yhdenmukainen, vaikka tästä ei luonnollisesti voi vetää kausaliteettia mielipiteisiin, jos taloustieteen standardeista puhutaan. Itselleni näitä asioita ja asenteita riittävän kauan opeteltuani ainoa keskustelusta välittynyt tunne oli kuitenkin tärkeilevä ylimielisyys ja setämäinen selittäminen.

Silti juuri tämä joukko ihmisiä tulee todennäköisesti istumaan niissä pöydissä, joissa naisten asemaa työmarkkinoilla parannetaan lisäämättä yhtään isää koteihin. Ainoa sukupuolten tasa-arvoa aidosti ajava taho, 6+6+6-perhevapaamallin kehittänyt ja perhevapaita systemaattisesti vuosikymmenet tutkinut THL tutkijoineen kun päätettiin taloustieteilijöiden konsensuksella sulkea pois keskustelusta epäpätevinä naisina.

Paperittomuutta ei ratkaista kriminalisoinneilla

Oikeudenmukainen turvapaikkaprosessi, maksuton oikeudellinen neuvontapalvelu, kiireellinen ja välttämätön terveydenhuolto, riittävä hätä- ja kriisimajoitus sekä psykososiaalinen tuki. Tässä keinoja, joilla ratkoa paperittomuuteen liittyviä vaikeita ongelmia. Sisäministeri Paula Risikon esitys paperittomuuden kriminalisoinnista olisi riski turvallisuudelle.

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistaina 22.8. suositella useita eri toimia paperittomien tilanteen parantamiseksi. Feministisen puolueen esitykset paperittomille suunnatusta maksuttomasta oikeudellisesta neuvonnasta, pitkäkestoisen kriisimajoituksen järjestämisestä vauvaperheille ja viranomaisten kouluttamisesta paperittomien tilanteesta saivat lautakunnan enemmistön tuen. Lisäksi lautakunta suosittelee paperittomille tarjottavan kiireellisen terveydenhuollon laajentamista välttämättömään kiireettömään hoitoon. Lausunto liittyy Veronika Honkasalon, Leo Straniuksen ja Thomas Wallgrenin valtuustoaloitteeseen paperittomien tilanteen parantamiseksi Helsingissä.

Mikäli sosiaali- ja terveyslautakunnan suositukset hyväksytään kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa, se tarkoittaa Helsingin sitoutumista kestäviin ja syrjäytymistä ehkäiseviin menettelytapoihin paperittomien vaikean tilanteen ratkomiseksi. 

Sisäministeri Paula Risikon eilen tiistaina antamat lausunnot ilman asianmukaisia asiakirjoja maassa olevien rangaistusten koventamisesta ja avunannon ja piilottelun tekemisestä rangaistavaksi edustavat eri linjaa.

Paperittomia arvioidaan olevan Suomessa muutamia tuhansia, joista noin 1400 on kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Enemmistö heistä, 800 ihmistä, on Irakista. Irakin turvallisuusarviossa Maahanmuuttovirasto soveltaa yhä niin sanottua sisäisen paon määritelmää. Tämä siitä huolimatta, että YK on esittänyt huolensa sen ylimalkaisesta soveltamisesta maassa, jonka eri alueet ja niiden väliset jännitteet tekevät siitä turvattoman monelle. Ihmiset eivät palaa kotimaahansa, koska he pelkäävät.

Hyvät kokemukset Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeen oikeudellisesta neuvontapalvelusta ovat osoittaneet, että oikea ja ajantasainen tieto omasta asemasta ja oikeuksista auttaa rauhoittamaan hätääntyneen ihmisen mieltä. Palvelussa on esimerkiksi tavoitettu ihmisiä, joilla on tosiasiassa ollut edellytykset saada turvapaikka tai muu oleskelulupa Suomessa, tai jonka turvapaikkaprosessissa on tehty vakavia virheitä.

Ihminen voi joutua paperittomaksi useasta eri syystä. Moni paperiton on maas­sa lailli­sesti tai oles­kelun oi­keutus on epä­selvä, ku­ten oles­ke­lu­lupaa odot­ta­valla avio­puo­li­solla tai pape­rit­to­mille vanhem­mille Suo­messa synty­neellä lap­sella. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneella henkilöllä voi olla valitusprosessi kesken tai hätä omasta selviämisestä ja tarve saada tilanteeseensa neuvontaa. Lisäksi turvapaikkaprosessissa tehtyjen virheiden määrä on noussut lyhyessä ajassa kahdesta prosentista viiteen. Paperittomien ja myös käännytettäväksi määrättyjen joukossa on monia, joiden oikeuksia on mahdollisesti rikottu. Kokemus turvapaikan tarpeesta ei aina pääty kielteiseen päätökseen.

Hallituksen puheenvuorot erehdyttävät ihmisiä liittäessään paperittomuuden rikollisuuteen. Valheellinen rinnastus vahingoittaa ihmisiä ja lietsoo entisestään jo tulehtunutta keskusteluilmapiiriä. Sen kaavailemat toimet marginalisoisivat pienen ihmisryhmän tavalla, joka on verrattavissa köyhyyden kriminalisointiin.

Poliisi tarvitsee luottamuksen erityisesti vähemmistöiltä

Luottamus yhteiskunnan instituutioihin on toimivan demokratian perusta. Erityisen tärkeää se on niiden instituutioiden kohdalla, joille on valtiossa annettu yksinoikeus väkivaltaan. Jos jokin ihmisryhmä kokee erityistä uhkaa poliisin taholta, se murentaa yhteiskuntarauhaa. Siksi eri vähemmistöryhmien luottamuksen ansaitseminen on poliisin tärkein mandaatti – sen perusperiaatteen lisäksi, että yhdenvertainen kohtelu lain edessä kuuluu kaikille.

Maahanmuuttoa vastustavat tahot nostavat usein Pariisin ja Iso-Britannian lähiömellakat esimerkiksi siitä, että eri kulttuurien yhteiselo ja kohtaaminen on mahdotonta Euroopassa. Harvemmin kuitenkaan tuodaan esille sitä, että lähiömellakoiden taustalla on usein syvä epäluottamus niihin instituutioihin, joiden tulisi taata kaikkien osallisuus yhteiskunnassa. Siinä missä niiden tulisi kohdella kaikkia korostetun yhdenvertaisesti, ne toimivatkin yhteiskunnallisen rasismin ylläpitäjinä ja sen toimeenpanijoina.

Long Playn eilen julkaistu Kati Pietarisen juttu Satunnaistarkastus tuo esille sanojen ja tekojen välisen ristiriidan Suomen poliisissa. Sanojen (ja lain) mukaan poliisissa on nollatoleranssi rasismille, poliisilta odotetaan asiallista käytöstä myös vapaa-ajalla ja etninen profilointi on kielletty. Long Playn jutun mukaan teot kertovat toista: Suomen 7000 poliisista jopa 3000 on jäsenenä rasistisessa suljetussa Facebook-ryhmässä. Etninen profilointi on vakiintunut ulkomaalaisvalvonnan käytännöksi. Poliisin vihapuherikoksia tutkivan valtakunnallisen ryhmän tutkinnanjohtaja on toiminut poliisin oman vihapuheryhmän moderaattorina.

Sitäkin tulee miettineeksi näkyykö sanojen ja tekojen ristiriita myös siinä, miten rasistisiin ryhmiin suhtaudutaan. Poliisiylijohtaja ja moni muu poliisin edustaja sanoo suhtautuvansa kielteisesti niiden julkisessa tilassa harjoittamaan uhkailuun, mutta järjestyspoliisitasolla ryhmittymien harjoittama häirintä ja vihapuhe tunnutaan sallivan sitä estämättä.

Long Playn juttu nostaa esiin useita eri keinoja tilanteen parantamiseksi. Osa niistä sisältyy parhaillaan valmisteltavana olevaan koulutuspakettiin Helsingin poliisissa.

1. Oleskeluoikeuksia tulisi selvittää vain ihmisiltä, joiden ulkomaalaisuus on muuten käynyt ilmi vaikkapa puhuttelusta, asiakirjoista tai ajoneuvon rekisterikilvestä.

2. Valvontaa ei tulisi tehdä koskaan yleisten oletusten vaan todellisen analysoidun tiedon perusteella, esimerkiksi tekemällä tarkastus yritykseen, joka poliisille tulleiden vihjeiden mukaan käyttää ulkomaista työvoimaa laittomasti.

3. Ulkomaalaisten etsimisestä sattumanvaraisesti julkisilla paikoilla tulisi luopua kokonaan.

4. Poliisilla tulee olla kykyä puhua asiakkaan kanssa, joka kokee, että hänet on pysäytetty ulkonäkönsä vuoksi – myös silloin kun kokemus on perusteeton.

5. Rasismikanteluiden määrää ja vähemmistöjen tyytyväisyyttä poliisin palveluihin tulee mitata ja seurata ja kaikki tiedot pysäytyksistä julkaista.

6. Rasististen puheiden tai tekojen tulisi aina johtaa kurinpitotoimiin, yleensä erottamiseen. 

7. Poliisin pitää olla yhtä moninainen kuin yhteiskunta, jota se palvelee.

Lisäisin itse listaan vielä:

8. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokoulutusta sekä ihmisoikeuskoulutusta tulee lisätä sekä poliisin ammattiopinnoissa että säännöllisinä täydennyskoulutuksina. Erityistä huomiota tulee kiinnittää haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien kohtaamiseen.

9. Sananvapaustietoutta tulee lisätä järjestyspoliisitasolta asti ja poliiseille tulee kehittää toimivia (ja todellisen sananvapauden silti takaavia) keinoja puuttua selvästi sananvapauden rajat ylittävään vihapuheeseen ja häirintään myös julkisessa tilassa ja mielenosoituksissa.

Tässä on poliisille yksi mahdollinen toimintasuunnitelma. Muutos ei kuitenkaan tapahdu toivomalla. Poliisilla on nyt todellinen näytön paikka siinä pystyykö se muuttamaan tavoitteensa myös konkreettisiksi teoiksi.

Oli vain ajan kysymys, milloin palautuslennot alkavat

Suomi palauttaa tänä yönä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita miehiä, naisia ja lapsia Kabuliin. Joukossa on vahvistamattoman tiedon myös mukaan yksi raskaana oleva nainen. Samat kansalaisaktivistit, jotka ovat viettäneet viime viikot turvapaikanhakijoiden leirillä Rautatientorilla, ovat päivystäneet illan aikana ensin Metsälän säilöönottoyksikössä ja sitten Pasilan poliisitalolla yrittääkseen estää epäinhimillisinä pitämänsä palautukset.

Pakkopalautuksissa Kabuliin on kyse EU:n jo lokakuussa tekemästä sopimuksesta Afganistanin kanssa. Sen mukaan EU palauttaa Kabuliin 80 000 afgaania, koska vapaaehtoisesti heistä on suostunut palaamaan vain 5 000. Sopimus herätti syksyllä kansainvälistä huomiota erityisesti siksi, että erään vuodetun muistion mukaan Afganistania kiristettiin sopimiseen uhkaamalla maata EU:n kehitysavun leikkaamisella. EU kielsi painostuksen ja myös sisäministeri Paula Risikko esitti julkisuudessa, että raha ei vaikuttanut sopimuksen syntyyn.

Helmikuussa 2017 EU solmi Afganistanin kanssa uuden kehitysyhteistyösopimuksen, jossa se sopii tarjoavansa merkittävää kehitysapua Afganistanille, kunhan palautussopimus pysyy voimassa. EU sai siis sittenkin nivottua pakkopalautukset kehitysavun ehdoksi.

Vipuvartta tarvittiin, sillä Afganistanille 80 000 ihmisen ottaminen takaisin konfliktien riepottelemaan maahan on vaikeaa. Palaaville ihmisille sopeutuminen elämään, jossa minkään alueen turvallisuuteen ei voi luottaa pitkään aikaa, on mahdotonta.

Palautussopimuksesta huolimatta Suomen on varmistettava, että se ei palauta ketään alueelle, jossa häntä uhkaa joutuminen vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi. Olen kirjoittanut ministeri Risikolle ja pyytänyt häntä selvittämään, miten Suomi aikoo varmistaa, että tämä toteutuu.

Myös monet poliitikot havahtuivat tänään siihen, että Suomi palauttaa afganistanilaisia turvapaikanhakijoita maahan, jota asiantuntijat pitävät vaarallisena ja epävakaana. Miksi samat poliitikot eivät ole tehneet asiasta isoa kysymystä jo viisi kuukautta sitten, kun sopimus solmittiin, vaan nostavat sen esille vasta nyt kun miehet, naiset ja lapset istuvat jo lentokoneessa? Tai edes niiden viikkojen aikana, jolloin turvapaikanhakijat ovat osoittaneet mieltään karkotuspolitiikkaa vastaan Rautatientorilla? Oli vain ajan kysymys, milloin palautuslennot alkavat. Helsingin Sanomien mukaan tämän illan lento on jo kolmas.

Olemme siirtyneet nopeasti kauas ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan ideaalista. Tehdyissä päätöksissä näkyy alati kapeneva ihmisoikeustulkinta, jota ajaa poliittisen ilmapiirin kiristyminen ja yhä räikeämmäksi muuttuva rasismi. Lipuminen kohti arvotyhjiötä ja suljettujen rajojen valtioita ei tapahdu itsestään. Se on seurausta passiivisuudesta, jossa ongelmiin ei ensin puututa, kun muutkaan eivät puutu ja lopulta ei enää voida puuttua, koska lainsäädäntö on jo muuttunut.

Myös nopeat käänteet vastakkaiseen suuntaan ovat mahdollisia. Se vaatii sekä poliittisilta päättäjiltä että meiltä kansalaisilta havahtumista siihen, että ihmisarvon puolustamisen on oltava aktiivista ja näkyvää myös muulloin kuin kuljetuslentojen jo alettua.


Lopuksi sisäministeri Paula Risikolle ja pääministeri Juha Sipilälle tänään lähettämäni sähköposti:

Hyvät ministerit Risikko ja Sipilä,

Haluaisin pyytää teiltä selvitystä siitä, miten Suomi varmistaa, että tänään 3.4. vastaisena yönä Kabuliin palautettavat afganistanilaiset turvapaikanhakijat eivät joudu Afganistanissa vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi?

Afganistanin tilanne on kiristynyt lokakuusta, jolloin EU solmi palautussopimuksen Afganistanin kanssa. Jo silloin arvioitiin, että maan turvallisuustilanne ei ole riittävän hyvä. Lisäksi jo aiemmin on arvioitu, että 80 000 afganistanilaisen turvapaikanhakijan vastaanottaminen on kriisin keskellä elävälle Afganistanille lähes mahdoton tehtävä.

Läpinäkyvyyden kannalta on kyseenalaista, että EU:n ja Afganistanin välisen sopimuksen yksityiskohdat eivät ole julkisia, jolloin EU-kansalaisen on mahdotonta arvioida mikä on se tekijä, mikä on saanut Afganistanin suostumaan itselleen epäedulliseen sopimukseen. Vastikään 18. helmikuuta solmittu EU:n ja Afganistanin välinen kehitysapusopimus vihjaa siihen, että kehitysapu on sittenkin saattanut olla vipuvarsi poliittisessa päätöksenteossa. Näinhän arveltiin jo ennen Brysselin kokousta vuodettujen asiakirjojen perusteella. Voitteko kommentoida tätä?

Suomen on pidettävä kiinni sen kansainvälisistä velvoitteista, jopa tilanteessa, jossa poliittinen paine tekee siitä poliittisesti vaikeaa. Toivon, että pystytte selvittämään minulle ja suomalaiselle yleisölle, miten Suomi on huolehtinut näistä velvoitteistaan afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla.

Jään odottamaan vastaustanne.

Ystävällisin terveisin,

Katju Aro
Puheenjohtaja
Feministinen puolue


Lisätty linkit sopimuksiin ja linkki Helsingin Sanomien juttuun aiheesta.

Edustuksellisuutta tulee suojella, ei rajoittaa

Demokratia toteutuu vain, kun kaikki pääsevät ääneen. Pienpuolueidenkin edustuksellisuuden toteutumisen tulisi kiinnostaa mediaa ja poliittisia päättäjiä.

Vaalien alla julkista poliittista keskustelua määrittävät ainakin media, raha ja se, missä keskustelut järjestetään. Vaikutusvaltaisista tiedotusvälineistä Yleisradio toteuttaa julkisen palvelun tehtäväänsä tunnollisesti – se kutsuu kaikki puolueet tentattaviksi ja käsittelee myös pienpuolueiden ohjelmia. Helsingin Sanomat taas on toistaiseksi käsitellyt jutuissaan ainoastaan eduskuntapuolueita. Vaikka molemmat mediat ovat julkaisseet ilmaisen vaalikoneen kaikille ehdokkaille, käsittelevät vaalikonedatasta tehdyt jutut sekä Ylellä että Helsingin Sanomilla vain eduskuntapuolueita.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että mediassa pienpuolueiden näkyvyys rajoittuu Ylen pienpuoluepäivään ja vaalikoneisiin. Ongelma osuu demokratian ytimeen: Jos puolue ei pääse esiin mediassa, ei puolueen ja sen kannattajien ääni pääse kuuluviin.

On ollut ilo huomata, että useille vaalikeskustelujen järjestäjille on ollut tärkeää kuulla myös Feministisen puolueen kantoja. Silti myös vaalikeskusteluista moni on rajattu vain eduskuntapuolueille. Toimme jo aiemmin esiin, kuinka parlamentaarinen yhteistyöelin Tasa-arvoasiain neuvottelukunta päätyi jättämään Feministisen puolueen ja muut pienpuolueet pois järjestämästään vaalikeskustelusta. Saman linjauksen teki ihmisoikeusjärjestö Amnesty.

Feministisen puolueen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävät aloitteet ovat kunnianhimoisia. Epäloogista on, että täsmälleen samoja päämääriä ajavat tahot sulkevat Feministisen puolueen ulos keskustelusta.

Mitä mahdollisuuksia keskustelun ulkopuolelle työnnetyille pienpuolueille jää? Jalkatyö ja maksettu julkisuus. Mutta siinä missä eduskuntapuolueet vastaanottavat puoluetukea noin 30 miljoonaa euroa vuodessa, on pienpuolueiden ainoa varainhankinnan keino jäsenmaksujen keräys ja suorien lahjoitusten vastaanotto. Uudella puolueella ei ole taustallaan puoluekoneistoa vaan kaikki työ pohjaa vapaaehtoisuuteen. Feministisen puolueen vaalibudjetti on 10 000 euroa. Vertailun vuoksi: hallituspuolueet käyttävät kuntavaalikampanjoihinsa keskimäärin puoli miljoonaa euroa per puolue.

 Eduskuntapuolueiden kuntavaalibudjetit 2017 ja Feministisen puolueen vaalibudjetti.

Eduskuntapuolueiden kuntavaalibudjetit 2017 ja Feministisen puolueen vaalibudjetti.

Jo pelkästään vaalijulisteiden painaminen kaikkiin telineisiin kaikissa niissä kunnissa, joissa olemme ehdolla, maksaisi yli budjettimme. Siksi meillä on myös vaalijulisteita muita vähemmän, Helsingissä 100 paikalla 150:stä mahdollisesta. Julisteemme ovat kohdanneet poikkeuksellisen paljon ilkivaltaa, eikä meillä ole mahdollisuutta vaihtaa uusia niiden tilalle. Saamme kyselyitä siitä, miksi virallisia vaalijulisteitamme ei näy kaikkialla, sillä moni on siinä käsityksessä, että tämä mahdollisuus taataan kuntien puolesta kaikille puolueille.

Tätä kaikkea vastaan voi argumentoida sanomalla, että näkyvyys on ansaittava ja vasta riittävä määrä jäseniä ja kannattajia voi tuoda kunnon näkyvyyttä mediassa. Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että mikään puolue voisi tavoittaa kaikki potentiaaliset äänestäjänsä ilman, että tiedotusvälineet tai muut julkisen keskustelun portinvartijat antavat puolueelle äänen.

Hyvä esimerkki mediajulkisuuden voimasta on perussuomalaisten nostaminen suurten puolueiden rinnalle vuoden 2011 vaaleissa. Siitä seurasi puolueen ensimmäinen merkittävä vaalivoitto. Se, mitkä poliittiset toimijat pääsevät julkisuudessa esiin, on vahvasti periaatteellinen kysymys.

Ketkä Suomessa saavat puhua tasa-arvosta?

"Demokratia ei voi toteutua, jos keskusteluun voivat osallistua vain ne, joilla on jo valtaa. Eduskuntapuolueiden asemaa kuntavaaleissa vahvistaa jo puoluetuki, jota puolueet saavat noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Uudet puolueet eivät saa tukea lainkaan. Myös media­näkyvyys lisää puolueiden eri­arvoisuutta: eduskuntapuolueilla on Ylen kanavilla omat puolue­päivänsä, mutta pienpuolueet käsitellään kaikki yhden päivän aikana."

Read More

Naiset, jotka ajattelevat naisten parasta

"Antifeministiset ja rasistiset voimat ovat nousseet ja muuttuneet aggressiivisemmiksi. Se pelottaa päivä päivältä enemmän. Ei vain itseni, vaan myös niiden ihmisten puolesta, jotka ovat itseäni heikommassa asemassa, ja joita pidetään vääränlaisina suomalaisina. Olen alkanut saada entistä enemmän vihaviestejä, joissa toivotaan, että muuttaisin maanpetturina pois Suomesta. Retoriikka muistuttaa 1920-luvusta. -- Viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopassa noussut arvokonservatiivinen ja taantumuksellinen liike on aktivoinut feministejä ja liberaaleja voimia. Kun rasistinen liike voimistuu, antirasistinenkin liike aktivoituu."

Lue enemmän taustoistani ja ajattelustani tästä Ylen kysymys–vastaus-jutussa.

Rasismi ja naisviha, erottamattomat

Vuonna 2004 olin Ylen A-talkissa keskustelemassa naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Yksi keskustelijoista oli eräs tunnettu miesaktivisti. Hänen mukaansa ongelmaa oli liioiteltu. Aivan liian vähän puhuttiin väkivaltaisista naisista.

Hän oli yksi monista antifeministisistä miehistä, jotka olivat vastikään ryhtyneet äänekkäästi kritisoimaan yhteiskunnan liikaa tasa-arvoistumista. Heidän argumenttinsa olivat epäjohdonmukaisia, mutta retoriikka liukasta kuin saippua. Pohjalla kytevää sovinismia oli vaikea osoittaa. He kävivät monologia, mutta vaativat dialogia; he esittivät fiktiivisiä väitteitä, mutta mitätöivät kaiken tutkimuksen ideologisena. He eivät olleet antifeministejä vaan ”feminismikriittisiä”.

Nyt osa heistä löytyy verkon maahanmuuttovastaisilta ja rasistisilta foorumeilta.

Read More

Saako tasa-arvo maksaa?

"Naisilla ei ole varaa odottaa. Työ- ja perhepoliittinen vyyhti pitää naiset sivuraiteella läpi elämänsä. Heitä kampittavat niin suurempi hoivavastuu kuin siitä seuraavat pienemmät palkat, pätkä- ja silpputyöt, työllistymisen vaikeus ja heikompi urakehitys. Rakenteet, jotka syrjäyttävät valtaväestön naisia, vievät etnisiin vähemmistöihin kuuluvilta naisilta usein vielä enemmän. Eläkelaskelma kertoo surullista tarinaa koko työelämän mittaisesta syrjinnästä."

Read More