Vaali-illan jälkeen

Vaaleista on kaksi päivää. Pienen levon jälkeen on mahdollista paremmin analysoida Feministisen puolueen vaalitulosta. Henkilökohtainen tulokseni 2399 ääntä on ensikertalaiselle tietysti hyvä ja nousi edellisvaaleista 842 äänellä. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta äänestä – mutta olimme asettaneet tavoitteemme vieläkin korkeammalle. Korkeammalle kuin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa on lupa odottaa, mutta miksi osallistua, jos ei tosissaan pyri pääsemään läpi?

Kannatuksemme on ollut vahvinta Helsingissä ja orastavaa muualla maassa. Nyt kannatuksemme koko maassa pysyi suurinpiirtein samalla tasolla kuin ennenkin, vaikka olimme näissä vaaleissa mukana kaikissa vaalipiireissä, joista osassa vain yhdellä ehdokkaalla, eli valtakunnallisesti kannatus olisi voinut olla huonompikin. Mutta Helsingissä kannatuksemme heikkeni 0,6 prosenttiyksikköä (1,5 prosentista 0,9 prosenttiin) verrattuna kuntavaalitulokseen.

Arvioin, että Helsingin tulokseen on muutamia, osin päällekkäisiä syitä:

Vaaliliittomme tarkoitti, että osa äänestäjistä ei kokenut voivansa äänestää meitä. Tämä oli meillä tiedossa jo etukäteen, mutta vaikutus oli todennäköisesti suurempi kuin arvioimme. Muiden toimesta tapahtunut aktiivinen vaikuttaminen asiassa vahvisti vaaliliittoon liittyviä sekä perusteltuja että turhia pelkoja. Vaaliliittomme puolueista Piraatit nostivat kannatustaan, muilla se laski. Vaaliliitto tuntuu siis olleen myönteinen asia ainoastaan Piraattien kannattajille ja kielteinen kaikille muille. Lisäksi erot budjeteissa vaaliliiton sisällä tekivät vaaliliiton sisäisestä vaalista epätasaisen.

Suurin äänikato tapahtui silti ennakkoäänten ja vaalipäivän välillä – sen sijaan, että kannatuksemme olisi tässä välissä odotusten mukaisesti noussut, se putosi 0,3 prosenttiyksikköä. Juuri silloin kampanjamme oli suurimmassa nosteessa, ja saamamme kannustus suurta. Perussuomalaisten nousu gallupeissa kuitenkin tarkoitti, että äänestäjämme ryhmittyivät puolueista varmojen läpimenijöiden taakse. Kannustus ja tuki ei konkretisoitunut enää ääninä.

Kolmantena tekijänä tulokseen vaikutti listan pienuus. Vaaliliiton vuoksi pystyimme asettamaan seitsemän ehdokasta täyden 22 ehdokkaan listan sijaan. Meidän äänestäjillemme on kuitenkin tärkeää äänestää myös representaation puolesta. Vahvuutemme on ollut ehdokaslistojen moninaisuus, joka jäi nyt suppeammaksi – sen lisäksi, että vaaliliitto pakotti keskittämään ääniä yhden ehdokkaan taakse. Laajempi lista ja vapaa kisa olisi innostanut useampia äänestäjiä mukaan. Vaikka nostin omaa kannatustani lähes tuhannella äänellä, en pystynyt tavoittamaan uusien äänestäjien lisäksi kaikkia niitä äänestäjiä, jotka äänestivät meidän 24 ehdokasta edellisissä vaaleissa.

Neljäntenä tekijänä kannatuksen kaventumiseen vaikutti eduskuntavaalien erityisyys. Äänestäjät taktikoivat yleensä ääniään ja erityisesti eduskuntavaaleissa ääniä varjellaan tarkemmin – kuntavaaleissa on helpompi äänestää myös eduskunnan ulkopuolista puoluetta. Onnistuminen vaaleissa olisi vaatinut tämän tekijän kompensoimista, sekä lisäksi lukuisien uusien äänestäjien tavoittamista. 3312 ääntä Helsingissä kertoo, että tässä onnistuttiin osin, mutta ei kokonaan.

Vaalitaktisten tekijöiden lisäksi pitää tietysti arvioida myös puolueen omaa kampanjaa. Mielestäni teimme siinä parhaamme ja enemmänkin: hyvin pienillä resursseillamme onnistuimme moninkertaistamaan joka euron vaikutuksen, vaikka suuremmat resurssit mahdollistaisivat sen tietysti vielä paremmin. Kampanjamme lähti lentoon. Siitä kiitos kuuluu lukuisille aktiiveille ja tukijoillemme.

Vaalit ovat kuitenkin politiikkaa ja sisältöjä, joten on kysyttävä: olemmeko onnistuneet sekä kampanjassamme että aikaisemmin viestimään riittävän selkeästi siitä, miksi meitä tarvitaan? Ydinkannattajillemme asia on selvä. Me emme näe vaihtoehtona ihmisoikeustyön tekemistä lobbaajina muiden puolueiden sisällä silloin, jos puolueiden linja ihmisoikeuskysymyksissä ei ole kunnianhimoinen ja kirkas ja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen eivät olet kynnyskysymyksiä hallitusneuvotteluissa.

Monelle asia ei ole kuitenkaan yhtä selvä. Eikö riitä, että puolueissa on feministejä, ja feminismiin viittaavia aloitteita, ja yhdellä myös merkintä feminismistä puolueohjelmassa. Jos vaalit olivat myös feminismin voitto, eikö se riitä meille?

Ei, sillä Suomessa ei ole harjoitettu päivääkään feminististä hallituspolitiikkaa, feminististä talouspolitiikkaa tai feminististä ulkopolitiikkaa. Eduskuntaan valituista puolueista jokainen on ollut vuorollaan mukana tekemässä päätöksiä, joilla on ollut kielteisiä vaikutuksia sukupuolten tasa-arvolle, vähemmistöjen asemalle ja globaalin eriarvoisuuden vähentämiselle.

Nämä ovat ensimmäiset vaalit, joissa feministiset teemat ovat näkyneet voimakkaasti ehdokkaiden viestinnässä, vaalien alla annetuissa lupauksissa ja myös hallitusneuvotteluja koskevissa kommenteissa. Eduskuntaan valittiin ennätysmäärä naisia ja monia vahvoja feministejä.

Tämä ei ole tapahtunut sattumalta. Harjoitettu hallituspolitiikka on kutsunut vastareaktiota, mutta ei ole ollut itsestäänselvää, että se tapahtuu yhdenvertaisuusnäkökulman ja feminismin kautta. Feministinen puolue on pakottanut muut terästämään feminististä ja ihmisoikeuspolitiikkaansa, ja tehnyt tilaa muille feministeille laajentamalla keskustelun mahdollisuuksia ja osoittamalla, että feminismi ei ole puolueille mainehaitta.

Yhtäkään feminististä tekoa ei ole kuitenkaan tulevan hallituksen tai eduskunnan nimissä vielä tehty. Siksi puheet siitä, että Feministisen puolueen tehtävä on nyt täytetty, ovat ennenaikaisia. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vain vaaliesitteisiin painettuja sanoja, vaan tekojen ja toiminnan päämäärä. Teot ovat kuitenkin vielä näkemättä ja päämäärä saavuttamatta.

Vaikka tulos jäi tavoitteestamme, osoittivat nämä vaalit Feministiselle puolueelle sen olemassaolon välttämättömyyden.

Olemme puolue, jonka politiikassa syrjimättömyyden periaate on aina päätöksenteon tärkein tavoite. Me emme puolusta Frontexin epäinhimillistä rajavalvontaa Välimerellä, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien asemaa heikentävää, hyväksikäytölle ja kiskonnalle altistavaa työvoiman saatavuusharkintaa, tai taloudelliset ehdot edellä tehtäviä tasa-arvouudistuksia eli ei oikeastaan uudistuksia ollenkaan. Me emme ole olleet mukana neuvottelemassa tilapäisen oleskeluluvan poistamisesta, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta ja koulutusleikkauksista, tai puoltamassa hoivapalvelujen merkittävää taloudellista kiristämistä työntekijöiden ja hoivan laadun kustannuksella.

Puoluetta perustettaessa tavoitteemme ovat olleet muiden tekemän feministisen ihmisoikeuspolitiikan kirittäminen, oman poliittisen agendamme määritteleminen itse, ja pääsy niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään.

Näistä viimeinen vaatii pitkäjänteistä työtä, emmekä odota pikavoittoja, vaikka nopea läpimurto kuntapolitiikkaan nosti sellaisia odotuksia kaikkialla. Tasa-arvo ei ole valmis, ihmisoikeuksia haastetaan enemmän kuin koskaan ja rasistinen oikeistopopulismi on lujittanut paikkaansa poliittisella kentällä.

Aiomme jatkossakin vaatia muilta kunnianhimoista feminististä ihmisoikeuspolitiikkaa, jatkaa työtä sen puolesta Helsingin kaupunginvaltuustossa ja ensi kuntavaaleissa tavoitella oman kannatuksemme nostamista kuntapolitiikan kautta – toivon, että silloin kaikki meille osoitettu kannustus ja tuki konkretisoituu vielä paremmin myös ääninä!