Elämällä ei ole hintaa – mutta miksi se ei tunnu koskevan vammaisia?

Helsinki päättää tänään vammaisten ihmisten kotien ja päivätoiminnan kilpailuttamisesta. Päätös on ollut lautakunnan käsittelyssä kahdesti, ja se on herättänyt paljon huolta vammaisten ihmisten ja heidän omaistensa parissa. Olen tehnyt osaltani parhaani, jotta päätös olisi mahdollisimman hyvä. Mutta äänestän esitystä vastaan. Miksi?

Huolimatta yhteisestä pyrkimyksestä tehdä esityksestä mahdollisimman hyvä, lautakunta ei saavuttanut yksimielisyyttä meidän mielestämme tärkeimmistä periaatteellisista kysymyksistä. Tässä syyt, minkä vuoksi me emme voi tukea esitystä sen nykymuodossa.

1) ”Ei mitään meille ilman meitä”

Vammaisia ihmisiä on kuultava kaikessa heitä koskevassa päätöksenteossa. Tämä ei nyt ole toteutunut. Kaupunki on järjestänyt muutamia tilaisuuksia sen omissa palveluissa, perustanut muutaman henkilön asiakasraadin, jonka kokoonpanoa edes lautakunta ei tiedä, tavannut pari palveluntuottajaa ja pyytänyt lausunnon kaupungin omalta vammaisneuvostolta – päivää ennen kuin päätös oli tarkoitus nuijia viimeksi läpi. Asukasilloissa käyneiltä on tullut palautetta, että kuulemiset ovat olleet ylimalkaisia, kysymyksiin ei ole saatu vastauksia ja mitään systemaattista tiedonkeruuta niissä ei ole tehty. Tämä on kuulemista, mutta se ei vastaa millään muotoa YK:n yleissopimuksen tarkoittamaa vammaisten ihmisten kuulemista ja osallisuutta. Asia ei ole aivan pieni, kun kyseessä on erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ihmisryhmä, jonka kokeman syrjinnän keskeinen piirre on, että itsemäärämisoikeuden rajoittaminen ja ulossulkeminen heitä itseään koskevissa päätöksissä. En voi hyväksyä sitä, että tätä asiaa ei hoidettu Helsingissä paremmin.

Yritimme esittää laajemman kuulemisen järjestämistä niin, että kaupunki kuulisi kirjallisesti vammaisten ihmisten etujärjestöjä ja erityisesti perus- ja ihmisoikeusjärjestöjä, jolloin saisimme mahdollisimman kattavan kuvan palvelukuvausten mahdollisista ongelmista ja kehittämisen paikoista. YK:n vammaissopimus edellyttää tätä, koska järjestöjen katsotaan edustavan sellaista yleistä näkemystä eri tavoin vammaisten ihmisten tilanteesta, joka tarjoaa laajempia, eri vammaisten ihmisten tarpeisiin paremmin yleistettäviä näkemyksiä esiin – eri vammaryhmiä kun on monia, eikä muutaman henkilön yksilöllinen kuuleminen riitä antamaan kokonaiskuvaa eri tarpeista. Mutta esityksemme ei saanut tukea muilta puolueilta.

Väite siitä, että kuulemiset olisivat olleet riittäviä ei siis yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

2) Hyvällä elämällä ei ole hintakattoa

Lautakunnalla on merkittävästi valtaa siinä, kuinka paljon hinta saa määrätä sitä, mitä palveluita vammaisille ihmisille ostetaan. Kilpailuttamisen suhteen lautakunnalla valinnanvaraa ei ole. Hankintalaki edellyttää kaupunkia kilpailuttamaan kaikki yli 400 000 euron sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnat. Mutta voisimme halutessamme kilpailuttaa pelkkää laatua, eikä lainkaan hintaa.

Nyt hankinnan tavoitteena on kuitenkin ollut kulujen hillitseminen – vastoin sitä periaatetta, että vammaiselle ihmiselle subjektiivisena oikeutena kuuluvien palvelujen saatavuutta ei saa rajoittaa taloudellisista syistä. Kulujen hillitsemiseksi esitykseen on tuotu kokonaan uusi asia eli palveluiden hintakatto. Hintakatto määrittelee, mitä kukin palvelu saa enimmillään maksaa. Jokaisen palveluntuottajan pitää pystyä tarjoamaan palvelunsa alle tietyn hintatason, tai he eivät pääse osaksi puitesopimusta. Väite siitä, että asiakkaan ei tarvitse valita kotiaan hinnan perusteella ei siis pidä paikkaansa. Se valinta on tehty jo ennen kuin asukas pääsee edes tutkimaan eri vaihtoehtoja.

Hintakatto ja muut säästötoimenpiteet leikkaavat vammaisten ihmisten asumisen hintaa kustannusarvion mukaan keskimäärin noin 10 000 eurolla palveluiden käyttäjää kohden (nykyisen sopimuksen keskimäärin 53 000 eurosta tulevan sopimuksen arvioituun noin 42 000 euroon vuodessa – siis merkittävä leikkaus hintaan). Kaupungilla on toki oikeus pyrkiä järjestämään palvelunsa mahdollisimman edullisesti, kunhan se takaa palveluiden toteutumisen. On kuitenkin olemassa suuri riski, että asetettu hintakatto uhkaa vammaisille subjektiivisella oikeudella kuuluvien välttämättömien palveluiden tosiasiallista toteutumista.

Kun hinta painetaan alas hintakatolla, voi kahdenkympin ero vuorokausihinnassa tarkoittaa yhtä käsiparia vähemmän silloin kun pitäisi päästä vessaan tai ulkoilemaan, tai kun vammaisella henkilöllä pitäisi olla mahdollisuus tuettuna tutustua omaan asuinalueeseensa ja toimia siellä aktiivisena kansalaisena. Se voi myös näkyä työ- ja päivätoiminnassa tarjottavien mielekästä tekemistä tarjoavien työpajojen määrässä.

Palveluiden hintaa kilpailutetaan jo 80/20-suhteessa ja palveluntuottajien määrää rajoittamalla. Hintoja edelleen kiristävä hintakatto on siksi paitsi tarpeeton, myös vahingollinen. Jos tietäisimme, että hinta on osattu määritellä täsmällisesti oikein, hintakaton riski palveluiden laadulle olisi yhä olemassa, mutta pienempi. Mutta tällaista tietoa meillä ei lautakunnassa ole, sillä hintakatto perustuu kaupungin omien palveluiden hintatasoon. Ei siis hankintalain suosittelemalle markkinakartoitukselle, jolloin hinta-arvion täsmällisyydestä olisi hankittu tietoa palveluiden tuottajilta esimerkiksi julkaisemalla hankinta-asiakirjat Hilmassa palautteen keräämistä varten. Kun vertailukohtana on kaupungin omat palvelut, on hankinnassa siis jätetty huomiotta se, että moni järjestö tuottaa sellaisia moniammatillisia palveluita, joita kukaan muu ei tuota. Näiden palveluiden hinta ei välttämättä asetu arvioituihin raameihin, vaikka palvelu paperilla vastaisikin uusien palveluluokkien kuvausta.

3) Toive laadusta ei riitä, sille pitää olla taloudelliset edellytykset

Lautakunta ja viranhaltijat ovat tehneet paljon työtä sen eteen, että laatukriteerit olisivat mahdollisimman hyvät. Mutta mikäli ostettavan palvelun hinta on asetettu liian alas, tuottajan on löydettävä kate jostain ja silloin myös laatuvaatimukset uhkaavat jäädä toteutumatta. Kun hinta kiristää liikaa, olisi erityisen tärkeää, että laatukriteerit ovat hyvin yksiselitteisiä. Sellaisia kriteerit eivät kuitenkaan ole, vaan parhaimmillaankin ne ovat hyvin joustavia. Jos palveluun esimerkiksi kuuluu ”säännöllinen ulkoilu”, tarkoittaako se ulkoilua kerran päivässä vai kerran viikossa? Tätä kriteeristö ei kerro. Ja juuri nämä aukkokohdat ovat paikkoja, joista etsiä säästämisen paikkoja silloin kun tuottajan on mietittävä miten se tuottaa vaaditun laadun pyydetyllä hinnalla.

Lautakunnalta on toivottu luottamusta siihen, että määritelty hintataso on oikea. Mutta luottamus voi syntyä vain riittävän tiedon varassa: tiedon, joka hankitaan vammaisia ihmisiä kuulemalla, tuottajien kanssa keskustelemalla ja palautetta keräämällä. Nyt sellaista luotettavaa tietoa ei ole. Me emme ole Feministisessä puolueessa valmiita ottamaan riskejä hankinnassa, joka koskee ihmisten koteja ja välttämättömiä hyvän elämän edellytyksiä. Siksi esitämme palveluiden hintakatosta luopumista, jolloin meillä sentään olisi hyvä mahdollisuus saada sitä laatua, jonka eteen lautakunta on tehnyt niin paljon töitä. Valitettavasti näyttää siltä, että emme saa tälle esityksellemme muilta tukea.

Ymmärrämme myös näkökantaa, että palvelut eivät saa olla tuottajilleen rahasampoja, kun palveluiden tarjoajina on myös isoja, monikansallisia yrityksiä, tai järjestöjä, joilla on kilpailuetu siitä, että he tarjoavat palvelua, jota kukaan muu ei tarjoa. Mutta mikäli tällaista ylihinnoittelua olisi ollut – mistä lautakunnalle ei ole toimitettu mitään selvää näyttöä – voisi liian korkeita hintoja hillitä myös muilla keinoin kuin hyvin riskialttiilla hintakatolla. Puitesopimukseen voisi esimerkiksi ottaa nykyistä pienemmän määrän tuottajia, mikä pudottaisi kalleimmat tuottajat pois. Näin rajoitettaisiin ainoastaan ylihinnoittelua, sen sijaan että leikkuri nyt osuu palvelunkäyttäjiin jokaisessa palveluluokassa.

______

Tämän blogikirjoituksen kirjoittaminen ei ollut aivan helppoa. Ensinnäkin suuri osa käsitellystä tiedosta on määritelty salaiseksi, osa aivan turhaan – esimerkiksi hankinta-asiakirjat olisi saanut Hilmassa julkistaa. Toiseksi, kun kyseessä on haavoittuvassa asemassa oleva ihmisryhmä, jonka elämänmittaisia palveluita lautakunta kilpailuttaa, on tärkeää pystyä toimimaan asiassa vastuullisesti niin, että ihmiset eivät huolestu päätöksistä turhaan. Ongelmia ei kuitenkaan voi lakaista maton alle – erityisesti silloin, kun ihmiset, joita päätökset koskevat, eivät itse ole tekemässä päätöksiä meidän kanssamme. Siksi halusin avata tätä pitkään käytyä keskustelua hankinnan tullessa nyt päätökseen.

Perussuomalaisten Mari Rantanen on esittänyt koko esityksen hylkäämistä. Emme ole tunnettuja yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, mutta tässä asiassa olemme vakavissamme harkinneet yhtymistä hylkäysesitykseen. Koska näin suuri hankinta on kuitenkin hankintalain perusteella pakko kilpailuttaa ja siitä voi poiketa vain jo nyt palveluiden piirissä olevien eduksi, emme todennäköisesti äänestä hylkäämisen puolesta – koska kilpailuttaminen on välttämätöntä, se johtaisi ainoastaan asian palaamiseen uudelleen samojen ongelmien eteen, joista emme ole onnistuneet vakuuttamaan muita tähänkään mennessä. Palautimme jo kertaalleen esityksen valmisteluun, mukana toiveemme siitä, että esityksestä valmisteltaisiin vaihtoehto myös ilman hintakattoa. Tällaista vaihtoehtoa emme kuitenkaan koskaan saaneet lautakunnan lähes yksimielisestä tuesta huolimatta tarjolle.

Teemme sen sijaan esityksen hintakaton hylkäämisestä ja äänestämme todennäköisesti tyhjää itse esityksen kohdalla. Esityksessä on mukana meidän nimenomaan laatuun tekemiämme lisäyksiä, joiden toivomme lisäävän vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä osallisuutta palvelua koskevissa päätöksissä sekä vastuuttavan tuottajia reagoimaan palautteeseen ja esiin nouseviin ongelmiin. Näiden ja muiden tärkeiden lisäysten johdosta uusi sopimus olisi parempi kuin edellinen, ellei mukana olisi tuota onnetonta hintakattoa.

Koska kyseessä on valtavan tärkeä asia, toivon sydämestäni, että hankinta onnistuu meidän huolestamme huolimatta. Me emme pysty kuitenkaan ottamaan riskiä siitä, että päätöksellämme edistäisimme tilannetta, jossa vammaisten ihmisten välttämättömät, elintärkeät palvelut saattaisivat vaarantua. Siksi esitämme tänään palveluluokkien hintakattojen hylkäämistä, vaikka jäisimme esityksemme kanssa yksin.

Tässä vielä blogikirjoituksen jälkeinen tiedotteemme lautakunnan päätöksestä.