Sama palkka samasta työstä – aloitetaan Helsingistä!

Tänään Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli aloitettamme samapalkkaisuuden edistämiseksi Helsingissä. Valitettavasti aloitteemme oli ensin vastatuulessa eikä saanut kannatusta kuin yksittäisiltä valtuutetuilta. Lopulta valtuusto kuitenkin hyväksyi ponnen eli toivomusesityksen, että mahdollisuutta edistää samapalkkatavoitetta osana palkkakehitysohjelmaa selvitetään. Se on mielestämme jo melko suuri erävoitto! Ohessa puheeni valtuustossa tänään:

Vuonna 1945 Suomessa tehtiin varsin merkittävä päätös. Valtioneuvosto päätti silloin miesten ja naisten ohjepalkoista. Päätettiin, että miesten korkein tuntipalkka olisi 35 markkaa, kun taas naisten korkein tuntipalkka saisi olla enintään 29 markkaa. Palkkojen oikeasta tasosta kiisteltiin tuolloin kiivaasti, mutta lopulta neuvottelijat olivat tyytyväisiä lopputulokseen. Neuvotteluissa ei ollut mukana yhtään naista.

Naisten palkat määriteltiin tuolloin noin 70 prosenttiin miesten palkoista. Vuonna 2018 tämä keskimääräinen palkkaero on kaventunut vain 14 prosenttiyksikköä, ollen nykyään 84 prosenttia. Tällä tahdilla Suomelta vie EU:n arvion mukaan vielä ainakin puoli vuosisataa ennen kuin palkkaero on kokonaan poistunut. Todennäköisesti kukaan tässä salissa ei siis tule elämään Suomessa, jossa naisille maksetaan samasta ja samanarvoisesta työstä samaa palkkaa kuin miehille. Ellemme sitten tee asialle jotain.

Siksi teimme tämän mielestäni yksinkertaisen esityksen: että Helsinki laatisi ohjelman samapalkkaisuuden edistämiseksi, jotta samasta ja samanarvoisesta työstä maksettaisiin Helsingissä jatkossa samaa palkkaa. Aloite on yksinkertainen myös siksi, että tasa-arvolaki edellyttää kuntia edistämään samapalkkaisuutta aktiivisilla toimilla. Lakia ei kuitenkaan noudateta tältä osin yhdessäkään Suomen kunnassa.

Siksi olemmekin Feministisessä puolueessa pettyneitä siihen, että kaupunginhallitus hylkäsi aloitteemme Helsingin omasta samapalkkaisuusohjelmasta. Toivoimme Helsingiltä parempaa. Suomen suurimpana työnantajana Helsingin tulisi olla esimerkillisen hyvä työnantaja, joka tarttuu myös samapalkkaisuuden haasteeseen ja ratkaisee sen.

Syy pettymykseen näkyy tästä kuvasta.

Se kuvaa saman koulutusasteen tehtäviä ja niistä maksettavaa palkkaa kunnissa sukupuolen mukaan. Siniset palkit kuvaavat miesvaltaisten tehtävien palkkoja, punaiset naisvaltaisten. Ylimmät palkit kuvaavat pääasiassa alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden insinöörien, kuten sähköinsinöörin palkkaa. Alimmat punaiset palkit kuvaavat muun muassa sosionomin ja lastentarhanopettajan palkkoja.

Usein esitetään, että miesvaltaisilla aloilla maksetaan parempaa palkkaa, koska niillä tehdään tuottavampaa työtä. Yhteiskuntamme ei kuitenkaan tuota mitään ilman esimerkiksi lastentarhanopettajien ja lähihoitajien työpanosta. Väite tuottavuudesta palkkaeron syynä ei pidäkään missään määrin paikkaansa. Palkkaeron ydin on synnytetty tuolloin vuonna 1945. Hoiva-alalle vakiintuivat alemmat palkat, koska niitä töitä naiset sattuivat sodan jälkeen tekemään. Siis silloin kun heidän ylimmäksi palkakseen määrättiin 29 markkaa miesten 35:stä. Myöhemmin hyvinvointivaltion laajeneminen vakiinnutti naisten työmarkkinat ja niiden alemman palkkatason.

Alojen väliset palkkaerot ovat mitä suurimmassa määrin seurausta sukupuolten välisestä epätasa-arvosta. Siksi tasa-arvolaki edellyttääkin vertailemaan palkkoja myös alojen ja työehtosopimusten välillä. Kaupunginhallitus on siis väärässä, kun se esittää, että työehtosopimusten välinen palkkavertailu ei olisi mielekästä.

Se ei olisi ainoastaan mielekästä, vaan se olisi myös lain hengen mukaista. Eri sopimuksen piiriin kuuluminen ei ole hyväksyttävä syy palkkaerolle.

Jos haluamme aidosti kaventaa palkkaeroa, on meidän puututtava nimenomaan tehtävien arvostukseen ja tehtävä työn vaativuuden arviointi ja palkkavertailu puhtaalta pöydältä. Kunnat ovat tässä avainasemassa. Palkkojen samanarvoisuuden edistäminen vaatii vain yhden rohkean kaupungin, joka uskaltaa ottaa tasa-arvotyössä edelläkävijän aseman.

Helsinki on nyt nostamassa palkkoja nimenomaan naisvaltaisissa tehtävissä: ensi vuoden palkkakehityssuunnitelmassa on suunniteltu korotuksia lastentarhanopettajille ja muille varhaiskasvatuksen ammattilaisille sekä kotihoidon ja sosiaalityön tehtäviin. Tämä on ehdottomasti tärkeä askel oikeaan suuntaan.

Emme kuitenkaan ymmärrä, että tavoitteellista samapalkkaohjelmaa ei haluta sisällyttää osaksi sen enempää tasa-arvo- kuin palkkakehityssuunnitelmaa. Muistutan edelleen, että kyse on lakisääteisestä velvoitteesta, jota aloitteemme vain alleviivaa.

Näemme yhä, että pyytämämme samapalkkaohjelma tulisi toteuttaa ja palkkakartoitus ja tehtävien vaativuusarviointi tulisi toteuttaa esimerkiksi samapalkka-asiantuntijoiden avulla. Siksi olemme tehneet palautusesityksen, että toimenpiteet samapalkkatavoitteen saavuttamiseksi päätetään osana palkkakehityssuunnitelmaa, jotta samasta ja samanarvoisesta työstä maksettaisiin jatkossa sama palkka, kuten laki edellyttää.