Katju Aron linjapuhe puoluekokouksessa 24.9.2017

Hyvät feministit, ärade feminister,

Stå för den du är.

Seiso sen puolesta, mitä olet.

Tämä kappale soi myös perustamiskokouksessamme viime vuoden kesäkuussa. Olimme juuri päättäneet, että yhdistys perustetaan ja jonotimme allekirjoittamaan perustamiskirjaa. Tunnelma oli iloinen, toiveikas, melkein huumaava. 

Meitä oli silloin paikalla 50 ihmistä. Vuotta myöhemmin yli satakertainen määrä ihmisiä päätti äänestää juuri meitä. Meistä tuli pinkki sensaatio

Mutta mikä meidät toi yhteen? Ja mikä minut toi osaksi tätä?

Uskon, että vastaus on lopulta yksinkertainen.

Me pystyimme valamaan uskoa siihen, että politiikassa on viime kädessä kyse siitä, minkälaista yhteiskuntaa me haluamme olla rakentamassa. Meille se yhteiskunta on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen, yhteiskunta, joka ei jätä ketään syrjään.

Uskon, että tämä muistutus oli yhtä tärkeä meille itsellemme kuin se oli meidän äänestäjillemme.

Ilman uskottavaa visiota tulevaisuudesta, puoluepolitiikka näyttäytyy helposti vain vaalien välisenä kamppailuna vallasta. Me halusimme nähdä, että siinä voisi olla kyse jostain suuremmasta.

Nousimme seisomaan sellaisen yhteiskunnan puolesta, johon uskomme, ja sen puolesta, mitä olemme. Näkyvinä ja äänekkäinä, rohkeina ja vaativina – mutta myös viisaina ja inhimillisinä.

Siksi meistä tuli pinkki sensaatio.

***

Lapsena pohdin paljon oikeudenmukaisuutta. Se kuului asiaan: olinhan 70-luvun lapsi. Norppien suojelu, kylmä sota, rauhanmarssit ja kolmannen maailmansodan uhka olivat aikakauden suuria keskusteluja, jotka heijastuivat myös 8-vuotiaan maailmaan. Ystäväkirjoissa minä ja ystäväni listasimme yhdenmukaisilla sanoilla, mitä pelkäsimme eniten: tähtien sota tuli aina ennen hämähäkkejä. 

Samaan aikaan elin kaupungissa, jossa oltiin päätetty, että kaikilla lapsilla on oikeus maksuttomiin harrastuksiin. Jossa lasten päivähoito ja iltapäiväkerho teki elämästä mahdollista myös kolmivuorotyötä tekevälle yksinhuoltajaäidille. Ja jossa valtion korkorahoittamaan arava-asuntoon pääsi kiinni myös pienipalkkainen sairaanhoitaja. Minun äitini. 

Meillä ei ollut paljon ja rahat olivat usein loppu. Maailma ympärillä oli turvaton. Mutta siinä yhteisössä, missä me elimme, myös meistä pidettiin huolta. Ymmärsin eron vasta kun muutimme Helsinkiin, jossa meillä oli yhtäkkiä näkyvästi vähemmän kuin muilla. Ja jossa sen ei annettu mennä huomaamatta.

Olen oppinut, että yhteiskunta voi tehdä paljon tasoittaakseen lähtökohtien välisiä eroja ja antaakseen kaikille samat mahdollisuudet koulutukseen, työhön, merkityksellisyyden kokemuksiin ja viime kädessä onnellisuuteen. Se on myös syy, miksi olen tänään tässä.

***

Juuri tänään olemme kuitenkin yhteiskuntana käännekohdassa. Satavuotias Suomi on ottanut rauhan aikana tasaisesti askelia eteenpäin kestävässä kehityksessä. Laajasti jaettua uskoa perusoikeuksiin, yhtäläiseen ihmisarvoon ja ihmisoikeuksien jakamattomuuteen kuitenkin tietoisesti horjutetaan.

Nationalismi ja rasismi ovat vallassa yhteiskunnan ylimmillä paikoilla. Perusoikeuksia haastetaan ennennäkemättömällä tavalla ja sosiaalisiin ongelmiin reagoidaan lakeja kiristämällä. Samaan aikaan leikkaukset palkkoihin ja sosiaaliturvaan ovat vieneet eniten naisilta ja eri vähemmistöiltä. Kilpailuyhteiskunnassa resursseja vaativasta tasa-arvosta on tullut ikävä hidaste. Suomi on edelleen Euroopan toiseksi vaarallisin maa naisille, mutta tasa-arvon edistäminen ehti hetkeksi pudota kokonaan pois hallituksen ohjelmasta.

Kun demokratiaa haastetaan, siihen on vastattava entistä suuremmalla avoimuudella ja inhimillisyydellä. Ihmisoikeuksilla ei ole arvoa, ellei niitä puolusteta juuri silloin, kun ne ovat eniten uhattuina.

Vastuumme on globaali. Avoimuuden ja inhimillisyyden sijaan Suomi näyttää kuitenkin sulkeutuvan. Samaan aikaan kun Euroopan rajoilla kuolee turvaa etsiviä ihmisiä, Suomi ja muut Pohjoismaat myyvät aseita ihmisoikeuksia loukkaaville valtioille.

Tässä käännekohdassa meidän on seistävä entistä rohkeammin sen puolesta, mihin me uskomme. Kun joku lähestyy meitä vihalla, me vastaamme rakkaudella. Kun joku vaatii sulketuneisuutta, me vaadimme vapautta. Meidän on torjuttava osattomuutta ja osoitettava, että sydämemme ovat avoimia kaikille. Samalla meidän on horjumatta seisottava niiden puolella, joita yhteiskunnan kiristyvä ilmapiiri suoraan uhkaa.

Seuraavat kaksi vuotta rakennamme puoluettamme kohti eduskuntavaaleja. Mutta tähtäimemme on kauempana – tulevaisuudessa, jossa yhdenvertainen ja tasa-arvoinen yhteiskunta on todellisuutta. Kun näen tämän salin, näen ihmisiä, jotka ovat se tulevaisuus. Minulle on suuri kunnia, mikäli saan olla luotsaamassa tätä puoluetta kohti tuota tulevaisuutta, yhdessä teidän kanssanne. Me olemme pinkki sensaatio.