Poliisi tarvitsee luottamuksen erityisesti vähemmistöiltä

Luottamus yhteiskunnan instituutioihin on toimivan demokratian perusta. Erityisen tärkeää se on niiden instituutioiden kohdalla, joille on valtiossa annettu yksinoikeus väkivaltaan. Jos jokin ihmisryhmä kokee erityistä uhkaa poliisin taholta, se murentaa yhteiskuntarauhaa. Siksi eri vähemmistöryhmien luottamuksen ansaitseminen on poliisin tärkein mandaatti – sen perusperiaatteen lisäksi, että yhdenvertainen kohtelu lain edessä kuuluu kaikille.

Maahanmuuttoa vastustavat tahot nostavat usein Pariisin ja Iso-Britannian lähiömellakat esimerkiksi siitä, että eri kulttuurien yhteiselo ja kohtaaminen on mahdotonta Euroopassa. Harvemmin kuitenkaan tuodaan esille sitä, että lähiömellakoiden taustalla on usein syvä epäluottamus niihin instituutioihin, joiden tulisi taata kaikkien osallisuus yhteiskunnassa. Siinä missä niiden tulisi kohdella kaikkia korostetun yhdenvertaisesti, ne toimivatkin yhteiskunnallisen rasismin ylläpitäjinä ja sen toimeenpanijoina.

Long Playn eilen julkaistu Kati Pietarisen juttu Satunnaistarkastus tuo esille sanojen ja tekojen välisen ristiriidan Suomen poliisissa. Sanojen (ja lain) mukaan poliisissa on nollatoleranssi rasismille, poliisilta odotetaan asiallista käytöstä myös vapaa-ajalla ja etninen profilointi on kielletty. Long Playn jutun mukaan teot kertovat toista: Suomen 7000 poliisista jopa 3000 on jäsenenä rasistisessa suljetussa Facebook-ryhmässä. Etninen profilointi on vakiintunut ulkomaalaisvalvonnan käytännöksi. Poliisin vihapuherikoksia tutkivan valtakunnallisen ryhmän tutkinnanjohtaja on toiminut poliisin oman vihapuheryhmän moderaattorina.

Sitäkin tulee miettineeksi näkyykö sanojen ja tekojen ristiriita myös siinä, miten rasistisiin ryhmiin suhtaudutaan. Poliisiylijohtaja ja moni muu poliisin edustaja sanoo suhtautuvansa kielteisesti niiden julkisessa tilassa harjoittamaan uhkailuun, mutta järjestyspoliisitasolla ryhmittymien harjoittama häirintä ja vihapuhe tunnutaan sallivan sitä estämättä.

Long Playn juttu nostaa esiin useita eri keinoja tilanteen parantamiseksi. Osa niistä sisältyy parhaillaan valmisteltavana olevaan koulutuspakettiin Helsingin poliisissa.

1. Oleskeluoikeuksia tulisi selvittää vain ihmisiltä, joiden ulkomaalaisuus on muuten käynyt ilmi vaikkapa puhuttelusta, asiakirjoista tai ajoneuvon rekisterikilvestä.

2. Valvontaa ei tulisi tehdä koskaan yleisten oletusten vaan todellisen analysoidun tiedon perusteella, esimerkiksi tekemällä tarkastus yritykseen, joka poliisille tulleiden vihjeiden mukaan käyttää ulkomaista työvoimaa laittomasti.

3. Ulkomaalaisten etsimisestä sattumanvaraisesti julkisilla paikoilla tulisi luopua kokonaan.

4. Poliisilla tulee olla kykyä puhua asiakkaan kanssa, joka kokee, että hänet on pysäytetty ulkonäkönsä vuoksi – myös silloin kun kokemus on perusteeton.

5. Rasismikanteluiden määrää ja vähemmistöjen tyytyväisyyttä poliisin palveluihin tulee mitata ja seurata ja kaikki tiedot pysäytyksistä julkaista.

6. Rasististen puheiden tai tekojen tulisi aina johtaa kurinpitotoimiin, yleensä erottamiseen. 

7. Poliisin pitää olla yhtä moninainen kuin yhteiskunta, jota se palvelee.

Lisäisin itse listaan vielä:

8. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokoulutusta sekä ihmisoikeuskoulutusta tulee lisätä sekä poliisin ammattiopinnoissa että säännöllisinä täydennyskoulutuksina. Erityistä huomiota tulee kiinnittää haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien kohtaamiseen.

9. Sananvapaustietoutta tulee lisätä järjestyspoliisitasolta asti ja poliiseille tulee kehittää toimivia (ja todellisen sananvapauden silti takaavia) keinoja puuttua selvästi sananvapauden rajat ylittävään vihapuheeseen ja häirintään myös julkisessa tilassa ja mielenosoituksissa.

Tässä on poliisille yksi mahdollinen toimintasuunnitelma. Muutos ei kuitenkaan tapahdu toivomalla. Poliisilla on nyt todellinen näytön paikka siinä pystyykö se muuttamaan tavoitteensa myös konkreettisiksi teoiksi.