Helsinki sitoutuu sukupuolitietoiseen budjetointiin – mistä siinä on kyse?

Valtuustopuhe kaupunginvaltuustossa 16.5. 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Olemme Feministisessä puolueessa ilahtuneita siitä, että Helsinki esittää sitoutumista sukupuolitietoiseen budjetointiin. Tulkitsemme, että tarkoitus on luoda asiasta pysyvä käytäntö, vaikka alussa tietoa hankitaankin pilottiluonteisesti. Kiitos Veronika Honkasalolle tästä aloitteesta.

Sukupuolitietoinen budjetointi on maailmalla jatkuvasti suositumpaa. Sitä on kokeiltu jo yli 90 maassa ja muun muassa IMF ja OECD ovat nähneet sen tapana lisätä budjettipäätösten vaikuttavuutta ja tuottavuutta.

Sukupuolitietoinen budjetointi on väline tasa-arvon edistämiseksi. Sen avulla mietitään mistä julkisia varoja kerätään ja miten niitä käytetään. Tarvittaessa menoja ja tuloja järjestellään uudelleen tasa-arvon edistämiseksi. Tätä tehdään ennen kaikkea talousarvion suunnittelun kautta. Talousarviota tutkimalla nähdään jakautuvatko politiikan eri osa-alueille kohdennetut resurssit tasa-arvoisesti ja onko uusilla budjettipäätöksillä tasa-arvoa edistäviä vai sitä heikentäviä vaikutuksia.

Sukupuolitietoisen budjetoinnin tärkein työkalu on sukupuolivaikutusten arviointi. Vaikutuksia voidaan arvioida monella tapaa. Yksi tapa on laskea miten päätökset vaikuttavat sukupuolten väliseen tulonjakoon. Toinen tapa on laskea miten muutos palveluissa, asiakasmaksuissa tai etuuksissa kohdentuu eri käyttäjäryhmiin. Kolmas tapa on laskea investointien vaikutuksia: kuka hankkeista hyötyy ja keitä ne työllistävät?

Otan esimerkiksi kaksi tapausta.

Esimerkissä 1 Helsinki haluaa lisätä omaishoitajien osuutta kotihoidosta.

Mitkä ovat päätöksen sukupuolivaikutukset, kun tiedämme, että omaishoitajista 70 prosenttia on naisia?

Ensinnäkin, omaishoitaja joutuu jäämään pois töistä voidakseen tarjota sovittua hoivaa. Toiseksi, omaishoidon tuki on palkkatuloa pienempi. Muutoksella on siis vaikutuksia sekä omaishoitajan henkilökohtaiseen taloudelliseen asemaan että toisaalta työllisyyteen, koska omaishoitaja jää joko osittain tai kokonaan pois työelämästä. Valtakunnallisesti tämä vaikuttaa sekä verotuloihin että naisten työmarkkina-asemaan. Omaishoitajan tekemän työn hinta on siis korkeampi kuin kunnan hänelle maksama tuki. Sukupuolitietoisen budjetoinnin idea on, että tuo hintalappu on tiedossa jo ennen kuin poliittisia päätöksiä tehdään.

Esimerkissä 2 Helsinki haluaa kasvattaa palvelusetelien osuutta palveluiden tuottamisessa.

Onko tällä päätöksellä sukupuolivaikutuksia?

Jos palvelusetelillä on omavastuuosuus, jää ylimääräinen osuus palvelun saajan maksettavaksi. On siis tiedettävä keitä he ovat. Esimerkiksi vanhushoivassa enemmistö hoidettavista on naisia, joista moni elää kansaneläkkeen varassa. Kotihoidon palvelusetelissä aiemmin kunnalle kuuluneiden kulujen maksajaksi jäisivät siis pienituloiset vanhat naiset. Sellaisen tiedon pitää lukea meillä päättäjillä papereissa jo ennen kuin päätöksiä tehdään. Tässä sukupuolitietoinen budjetointi tulee avuksi.

Vuositasolla marginaaliselta tuntuva muutos näyttää erilaiselta, kun sen vaikutuksia tarkastellaan pidemmällä aikavälillä. Siksi vaikutusten kokonaisarviointia tulee tehdä myös valtuustokauden päättyessä ja taas uutta strategiatyötä aloitettaessa. Sukupuolinäkökulma pitää tuoda sinne, missä talousarviota kehystävät päätökset tehdään.

Miltä Helsingin suunnitelma näyttää tästä näkökulmasta?

Se näyttää lupaavalta – jostainhan on aloitettava. On hienoa, että Helsinki näyttää tässäkin asiassa esimerkkiä ja että Helsingin tuleva kokemus voidaan näin viedä myös muihin kuntiin ja hiljalleen myös osaksi valtiontalouden suunnittelua.

Tärkeää on, että sukupuolitietoinen budjetointi vakiintuu nopeasti läpileikkaavaksi periaatteeksi eikä jää pilotiksi tai rajaudu johonkin yksittäiseen aihealueeseen, kuten vaikkapa harrastustoiminnan budjetointiin sukupuolinäkökulmasta.

Pohjaesityksessä sukupuolitietoisen budjetoinnin pilottia esitetään toteutettavaksi osana Helsingin tasa-arvohanketta. Toivon, että emme siivoa kaikkea tasa-arvoon liittyvää tämän yhden rajallisin resurssein toteuttavan hankkeen alle, vaan toteutamme myös Helsingin strategian toista tasa-arvoa koskevaa lauseketta. Sitä, jossa luvataan edistää tasa-arvoa läpileikkaavasti kaikessa kaupungin toiminnassa.

Veronika Honkasalon tärkeä aloite ansaitsee ihan oman rahoituksensa. Huolehditaanhan siis yhdessä siitä, että tulevassa talousarviossa riittävien rahojen korvamerkitseminen tasa-arvon edistämiselle on Helsingin ensimmäinen sukupuolitietoinen budjettipäätös.

Lähde: Anna Elomäen tutkimusraportti Feministisempää talouspolitiikkaa.

Elämällä ei ole hintaa – mutta miksi se ei tunnu koskevan vammaisia?

Helsinki päättää tänään vammaisten ihmisten kotien ja päivätoiminnan kilpailuttamisesta. Päätös on ollut lautakunnan käsittelyssä kahdesti, ja se on herättänyt paljon huolta vammaisten ihmisten ja heidän omaistensa parissa. Olen tehnyt osaltani parhaani, jotta päätös olisi mahdollisimman hyvä. Mutta äänestän esitystä vastaan. Miksi?

Huolimatta yhteisestä pyrkimyksestä tehdä esityksestä mahdollisimman hyvä, lautakunta ei saavuttanut yksimielisyyttä meidän mielestämme tärkeimmistä periaatteellisista kysymyksistä. Tässä syyt, minkä vuoksi me emme voi tukea esitystä sen nykymuodossa.

1) ”Ei mitään meille ilman meitä”

Vammaisia ihmisiä on kuultava kaikessa heitä koskevassa päätöksenteossa. Tämä ei nyt ole toteutunut. Kaupunki on järjestänyt muutamia tilaisuuksia sen omissa palveluissa, perustanut muutaman henkilön asiakasraadin, jonka kokoonpanoa edes lautakunta ei tiedä, tavannut pari palveluntuottajaa ja pyytänyt lausunnon kaupungin omalta vammaisneuvostolta – päivää ennen kuin päätös oli tarkoitus nuijia viimeksi läpi. Asukasilloissa käyneiltä on tullut palautetta, että kuulemiset ovat olleet ylimalkaisia, kysymyksiin ei ole saatu vastauksia ja mitään systemaattista tiedonkeruuta niissä ei ole tehty. Tämä on kuulemista, mutta se ei vastaa millään muotoa YK:n yleissopimuksen tarkoittamaa vammaisten ihmisten kuulemista ja osallisuutta. Asia ei ole aivan pieni, kun kyseessä on erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ihmisryhmä, jonka kokeman syrjinnän keskeinen piirre on, että itsemäärämisoikeuden rajoittaminen ja ulossulkeminen heitä itseään koskevissa päätöksissä. En voi hyväksyä sitä, että tätä asiaa ei hoidettu Helsingissä paremmin.

Yritimme esittää laajemman kuulemisen järjestämistä niin, että kaupunki kuulisi kirjallisesti vammaisten ihmisten etujärjestöjä ja erityisesti perus- ja ihmisoikeusjärjestöjä, jolloin saisimme mahdollisimman kattavan kuvan palvelukuvausten mahdollisista ongelmista ja kehittämisen paikoista. YK:n vammaissopimus edellyttää tätä, koska järjestöjen katsotaan edustavan sellaista yleistä näkemystä eri tavoin vammaisten ihmisten tilanteesta, joka tarjoaa laajempia, eri vammaisten ihmisten tarpeisiin paremmin yleistettäviä näkemyksiä esiin – eri vammaryhmiä kun on monia, eikä muutaman henkilön yksilöllinen kuuleminen riitä antamaan kokonaiskuvaa eri tarpeista. Mutta esityksemme ei saanut tukea muilta puolueilta.

Väite siitä, että kuulemiset olisivat olleet riittäviä ei siis yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

2) Hyvällä elämällä ei ole hintakattoa

Lautakunnalla on merkittävästi valtaa siinä, kuinka paljon hinta saa määrätä sitä, mitä palveluita vammaisille ihmisille ostetaan. Kilpailuttamisen suhteen lautakunnalla valinnanvaraa ei ole. Hankintalaki edellyttää kaupunkia kilpailuttamaan kaikki yli 400 000 euron sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnat. Mutta voisimme halutessamme kilpailuttaa pelkkää laatua, eikä lainkaan hintaa.

Nyt hankinnan tavoitteena on kuitenkin ollut kulujen hillitseminen – vastoin sitä periaatetta, että vammaiselle ihmiselle subjektiivisena oikeutena kuuluvien palvelujen saatavuutta ei saa rajoittaa taloudellisista syistä. Kulujen hillitsemiseksi esitykseen on tuotu kokonaan uusi asia eli palveluiden hintakatto. Hintakatto määrittelee, mitä kukin palvelu saa enimmillään maksaa. Jokaisen palveluntuottajan pitää pystyä tarjoamaan palvelunsa alle tietyn hintatason, tai he eivät pääse osaksi puitesopimusta. Väite siitä, että asiakkaan ei tarvitse valita kotiaan hinnan perusteella ei siis pidä paikkaansa. Se valinta on tehty jo ennen kuin asukas pääsee edes tutkimaan eri vaihtoehtoja.

Hintakatto ja muut säästötoimenpiteet leikkaavat vammaisten ihmisten asumisen hintaa kustannusarvion mukaan keskimäärin noin 10 000 eurolla palveluiden käyttäjää kohden (nykyisen sopimuksen keskimäärin 53 000 eurosta tulevan sopimuksen arvioituun noin 42 000 euroon vuodessa – siis merkittävä leikkaus hintaan). Kaupungilla on toki oikeus pyrkiä järjestämään palvelunsa mahdollisimman edullisesti, kunhan se takaa palveluiden toteutumisen. On kuitenkin olemassa suuri riski, että asetettu hintakatto uhkaa vammaisille subjektiivisella oikeudella kuuluvien välttämättömien palveluiden tosiasiallista toteutumista.

Kun hinta painetaan alas hintakatolla, voi kahdenkympin ero vuorokausihinnassa tarkoittaa yhtä käsiparia vähemmän silloin kun pitäisi päästä vessaan tai ulkoilemaan, tai kun vammaisella henkilöllä pitäisi olla mahdollisuus tuettuna tutustua omaan asuinalueeseensa ja toimia siellä aktiivisena kansalaisena. Se voi myös näkyä työ- ja päivätoiminnassa tarjottavien mielekästä tekemistä tarjoavien työpajojen määrässä.

Palveluiden hintaa kilpailutetaan jo 80/20-suhteessa ja palveluntuottajien määrää rajoittamalla. Hintoja edelleen kiristävä hintakatto on siksi paitsi tarpeeton, myös vahingollinen. Jos tietäisimme, että hinta on osattu määritellä täsmällisesti oikein, hintakaton riski palveluiden laadulle olisi yhä olemassa, mutta pienempi. Mutta tällaista tietoa meillä ei lautakunnassa ole, sillä hintakatto perustuu kaupungin omien palveluiden hintatasoon. Ei siis hankintalain suosittelemalle markkinakartoitukselle, jolloin hinta-arvion täsmällisyydestä olisi hankittu tietoa palveluiden tuottajilta esimerkiksi julkaisemalla hankinta-asiakirjat Hilmassa palautteen keräämistä varten. Kun vertailukohtana on kaupungin omat palvelut, on hankinnassa siis jätetty huomiotta se, että moni järjestö tuottaa sellaisia moniammatillisia palveluita, joita kukaan muu ei tuota. Näiden palveluiden hinta ei välttämättä asetu arvioituihin raameihin, vaikka palvelu paperilla vastaisikin uusien palveluluokkien kuvausta.

3) Toive laadusta ei riitä, sille pitää olla taloudelliset edellytykset

Lautakunta ja viranhaltijat ovat tehneet paljon työtä sen eteen, että laatukriteerit olisivat mahdollisimman hyvät. Mutta mikäli ostettavan palvelun hinta on asetettu liian alas, tuottajan on löydettävä kate jostain ja silloin myös laatuvaatimukset uhkaavat jäädä toteutumatta. Kun hinta kiristää liikaa, olisi erityisen tärkeää, että laatukriteerit ovat hyvin yksiselitteisiä. Sellaisia kriteerit eivät kuitenkaan ole, vaan parhaimmillaankin ne ovat hyvin joustavia. Jos palveluun esimerkiksi kuuluu ”säännöllinen ulkoilu”, tarkoittaako se ulkoilua kerran päivässä vai kerran viikossa? Tätä kriteeristö ei kerro. Ja juuri nämä aukkokohdat ovat paikkoja, joista etsiä säästämisen paikkoja silloin kun tuottajan on mietittävä miten se tuottaa vaaditun laadun pyydetyllä hinnalla.

Lautakunnalta on toivottu luottamusta siihen, että määritelty hintataso on oikea. Mutta luottamus voi syntyä vain riittävän tiedon varassa: tiedon, joka hankitaan vammaisia ihmisiä kuulemalla, tuottajien kanssa keskustelemalla ja palautetta keräämällä. Nyt sellaista luotettavaa tietoa ei ole. Me emme ole Feministisessä puolueessa valmiita ottamaan riskejä hankinnassa, joka koskee ihmisten koteja ja välttämättömiä hyvän elämän edellytyksiä. Siksi esitämme palveluiden hintakatosta luopumista, jolloin meillä sentään olisi hyvä mahdollisuus saada sitä laatua, jonka eteen lautakunta on tehnyt niin paljon töitä. Valitettavasti näyttää siltä, että emme saa tälle esityksellemme muilta tukea.

Ymmärrämme myös näkökantaa, että palvelut eivät saa olla tuottajilleen rahasampoja, kun palveluiden tarjoajina on myös isoja, monikansallisia yrityksiä, tai järjestöjä, joilla on kilpailuetu siitä, että he tarjoavat palvelua, jota kukaan muu ei tarjoa. Mutta mikäli tällaista ylihinnoittelua olisi ollut – mistä lautakunnalle ei ole toimitettu mitään selvää näyttöä – voisi liian korkeita hintoja hillitä myös muilla keinoin kuin hyvin riskialttiilla hintakatolla. Puitesopimukseen voisi esimerkiksi ottaa nykyistä pienemmän määrän tuottajia, mikä pudottaisi kalleimmat tuottajat pois. Näin rajoitettaisiin ainoastaan ylihinnoittelua, sen sijaan että leikkuri nyt osuu palvelunkäyttäjiin jokaisessa palveluluokassa.

______

Tämän blogikirjoituksen kirjoittaminen ei ollut aivan helppoa. Ensinnäkin suuri osa käsitellystä tiedosta on määritelty salaiseksi, osa aivan turhaan – esimerkiksi hankinta-asiakirjat olisi saanut Hilmassa julkistaa. Toiseksi, kun kyseessä on haavoittuvassa asemassa oleva ihmisryhmä, jonka elämänmittaisia palveluita lautakunta kilpailuttaa, on tärkeää pystyä toimimaan asiassa vastuullisesti niin, että ihmiset eivät huolestu päätöksistä turhaan. Ongelmia ei kuitenkaan voi lakaista maton alle – erityisesti silloin, kun ihmiset, joita päätökset koskevat, eivät itse ole tekemässä päätöksiä meidän kanssamme. Siksi halusin avata tätä pitkään käytyä keskustelua hankinnan tullessa nyt päätökseen.

Perussuomalaisten Mari Rantanen on esittänyt koko esityksen hylkäämistä. Emme ole tunnettuja yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa, mutta tässä asiassa olemme vakavissamme harkinneet yhtymistä hylkäysesitykseen. Koska näin suuri hankinta on kuitenkin hankintalain perusteella pakko kilpailuttaa ja siitä voi poiketa vain jo nyt palveluiden piirissä olevien eduksi, emme todennäköisesti äänestä hylkäämisen puolesta – koska kilpailuttaminen on välttämätöntä, se johtaisi ainoastaan asian palaamiseen uudelleen samojen ongelmien eteen, joista emme ole onnistuneet vakuuttamaan muita tähänkään mennessä. Palautimme jo kertaalleen esityksen valmisteluun, mukana toiveemme siitä, että esityksestä valmisteltaisiin vaihtoehto myös ilman hintakattoa. Tällaista vaihtoehtoa emme kuitenkaan koskaan saaneet lautakunnan lähes yksimielisestä tuesta huolimatta tarjolle.

Teemme sen sijaan esityksen hintakaton hylkäämisestä ja äänestämme todennäköisesti tyhjää itse esityksen kohdalla. Esityksessä on mukana meidän nimenomaan laatuun tekemiämme lisäyksiä, joiden toivomme lisäävän vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä osallisuutta palvelua koskevissa päätöksissä sekä vastuuttavan tuottajia reagoimaan palautteeseen ja esiin nouseviin ongelmiin. Näiden ja muiden tärkeiden lisäysten johdosta uusi sopimus olisi parempi kuin edellinen, ellei mukana olisi tuota onnetonta hintakattoa.

Koska kyseessä on valtavan tärkeä asia, toivon sydämestäni, että hankinta onnistuu meidän huolestamme huolimatta. Me emme pysty kuitenkaan ottamaan riskiä siitä, että päätöksellämme edistäisimme tilannetta, jossa vammaisten ihmisten välttämättömät, elintärkeät palvelut saattaisivat vaarantua. Siksi esitämme tänään palveluluokkien hintakattojen hylkäämistä, vaikka jäisimme esityksemme kanssa yksin.

Tässä vielä blogikirjoituksen jälkeinen tiedotteemme lautakunnan päätöksestä.

Feministinen puolue: Hyvinvointi Helsingin budjetin perustaksi

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Feministinen puolue toivoo näkevänsä ensi vuoden talousarviossa investointeja siihen, että kaikkien kaupunkilaisten perushyvinvointi vahvistuu – erityisesti niiden ryhmien, jotka eivät voi tällä hetkellä hyvin.

Ajattelemme Feministisessä puolueessa hyvinvointia sijoituksena. Kun kehitämme hyvinvointia kaikille, ehkäisemme syrjäytymisen inhimillisiä ja taloudellisia kustannuksia. Samalla koko yhteiskunta hyötyy siitä, että jokainen voi antaa sen kehittämiseen täyden potentiaalinsa.

Ensi vuoden talousarviossa toivomme näkevämme tällaisina hyvinvointisijoituksina ainakin seuraavat kolme asiaa: nuorten osallisuuden vahvistaminen, naisten työmarkkina-aseman parantaminen ja aikuisväestön syrjäytymisen vähentäminen.

Hyvässä kaupungissa tulisi olla meille kaikille erilaisia tiloja, joissa saa oleskella ja viettää aikaa ilman kuluttamisen pakkoa. Meillä on leikkipuistoja lapsille ja runsaasti palveluita aikuisille. Mutta meillä on hyvin vähän turvallisia, esteettömiä ja ei-kaupallisia tiloja nuorille, jotka haluavat usein viettää aikaa isoissa ryhmissä, myös nuorisotalojen ja kirjastojen ulkopuolella ilman, että kukaan hätistelee pois. Liian usein nuoret joutuvat väistämään keski-ikäisen ja kuluttamaan kykenevän aikuisen tieltä. Erilaisten ja eri taustoista tulevien nuorten omaehtoisen toiminnan ja kohtaamisten tulisi olla mahdollisia samoilla keskeisillä paikoilla kuin missä aikuisetkin valitsevat liikkua.

Siksi toivomme, että ensi vuonna nuorten osallisuus on talousarvion läpileikkaava näkökulma, myös kaupunkiympäristön suunnittelussa ja järjestöavustuksissa. Jotta yksi hanke ei syrjäyttäisi toista yhtä tärkeää ja toimivaa vain siksi, että sen kohderyhmä ei itse istu päättämässä näistä hankkeista tässä salissa.

Toivomme myös, että satsaukset nuoriin näkyvät perusopetuksessa, oppilashuollossa ja nuorten mielenterveyspalveluissa, niin että yksikään nuori ei putoa koulupolulta ja yhteiskunnan reunamille nuoruuden tärkeissä taitekohdissa.

Ja lopuksi toivomme, että hauraimmassa asemassa olevien nuorten tukeminen näkyy erityisesti lastensuojelussa. Niin ennaltaehkäisevässä kuin etsivässä ja korjaavassa sosiaalityössä. Tänä vuonna tehdyt lisäinvestoinnit eivät olleet riittäviä lastensuojelun vakavan aliresurssoinnin korjaamiseksi.

Toinen ryhmä, johon haluamme kiinnittää huomiota, ovat ne monet naiset, jotka tekevät työtä kaupungin eri palveluissa vaativissa työolosuhteissa ja usein työn arvoon ja koulutustasoon nähden liian pienellä palkalla. Olemme allekirjoittaneet valtuutettu Malinin talousarvioaloitteen heidän palkkojensa parantamiseksi.

Lisäksi olemme jättämässä valtuustolle aloitteen Helsingin oman samapalkkaisuusohjelman laatimiseksi. Sillä samapalkkavelvoite ei koske ainoastaan samaa vaan myös samanarvoista työtä. Se tarkoittaa, että kaksi eri alan työtehtävää voivat olla yhtä vaativia, vaikka ne koostuvat erilaisista osatekijöistä. Suurin osa sukupuolten välisestä palkkaerosta johtuu siitä, että samanarvoisesta työstä maksetaan miehille ja naisille eri palkkaa.

Siksi esitämme, että Helsinki ryhtyy toimiin palkkavertailujen laatimiseksi ja selvittää, millä toimenpiteillä se korjaa sukupuolten väliset perusteettomat palkkaerot ja miten tähän varaudutaan talousarviossa.

Kolmantena kohtana nostamme esiin tarpeen puuttua köyhyyteen, asunnottomuuteen ja aikuisväestön syrjäytymiseen peruspalveluita vahvistamalla ja toimeentulon edellytyksiä parantamalla.

Tarvitsemme rahoitusta täsmätoimille ja uusille kokeiluille, joilla ratkaista vaikeaa asunnottomuuttta ja tukea päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä.

On myös todettava, että Helsinki on kallis kaupunki elää. Toimeentulotuki ja pienin mahdollinen työttömyysturva tai kansaneläke ei riitä toimeentuloon Helsingissä, minkä näemme leipäjonojen mitassa. Voimme ohjata ihmisiä saamaan paremmin tietoa täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta ja huolehtia siitä, että tarvittavat sosiaalipalvelut on talousarviossa riittävästi resursoitu.

Ja lopuksi tarvitsemme lisää edullisia asuntoja kaikille edellä mainituille ihmisryhmille. Rakennamme nyt hyvässä tahdissa, mutta työvoimapula on nostanut kohtuuhintaisen rakentamisen kustannukset liian korkeiksi. Voisiko rakentamisen prioriteetteihin vaikuttaa esimerkiksi erilaisilla kannustimilla?

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Hyvinvointia ei tulisi ajatella turvaverkkona vaan työkaluna, joka antaa ihmiselle itsenäisyyttä, riittävät voimavarat ja mielekästä tekemistä eli kokemuksen hyvästä elämästä. Jos hyvinvointia rakennetaan vain tietyntyyppisille ihmisryhmille, suljetaan moni ulos. Yhteiskunnasta voi syrjäyttää myös ohjaamalla resursseja ensisijaisesti minun kaltaisilleni, jo hyvinvoiville ihmisille.

Siksi haluamme, että ensi vuoden talousarviossa strategian tavoite kaikkien osallisuudesta huomioidaan paremmin. Kaupungin tulee toimia kaikilla tasoilla niin, että jokaisen oikeutta terveyteen, toimeentuloon, asumiseen, koulutukseen ja huolenpitoon suojellaan. Nämä ovat niitä arjen raameja, joista hyvinvointi syntyy.

Kun jokaisella on mahdollisuus toteuttaa itseään täysimittaisesti, se heijastuu koko yhteiskuntaan myös taloudellisena hyvinvointina.

Feministinen puolue: Sote- ja maakuntauudistus on hylättävä

Feministisen puolueen ryhmäpuheenvuoro sote- ja maakuntauudistuksesta Helsingin kaupunginvaltuuston erityiskokouksessa 4.4.2018
 

  Voit katsoa ja kuunnella puheen  tämän linkin  takaa.

Voit katsoa ja kuunnella puheen tämän linkin takaa.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Täällä on tänään tuotu hyvin esiin uudistuksen keskeisiä ongelmia sekä sotepalveluiden että maakuntahallinnon osalta. Olemme Feministisessä puolueessa mukana Helsingin linjassa ja kannatamme kaupunginhallituksen huolellisesti perustellun lausunnon hyväksymistä. Uudistus ei saavuta sille asetettuja tavoitteita ja sen hinta koko maalle on liian kova.

Haluan lisätä keskusteluun Feministisen puolueen näkökulmasta kolme periaatteellista arvokysymystä, kysymykset hoivasta, säästöistä ja kilpailusta.

Hoiva on ihmissuhdetyötä. Hyvässä hoivassa ihmisten kohtaaminen on työn keskeinen osa. Jotta työntekijä voi tarjota hyvää hoivaa, hänen tulee voida hyvin.

Yhden ihmisen tekemää hoivatyötä ja hoivalle perustuvia ihmissuhteita ei voi levittää liian laajalle ja liian monelle, ilman että laatu kärsii. Hoiva-ammattilaiset venyvät usein oman hyvinvointinsa kustannuksella, koska eivät voi kääntää selkäänsä potilaiden tarpeille työtaakan kasvaessakaan. Siksi hoivan tuottavuutta ei voi kasvattaa loputtomasti.

Mutta miksi puhun hoivatyöstä nyt? Siksi, että hoivatyötä ei mainita soteuudistuksessa kertaakaan.

Aivan kuin siinä ei olisi kyse hoivasta ollenkaan.

Sen sijaan uudistuksessa puhutaan paljonkin säästöistä.

Tuo säästö kohdistuu ennen kaikkea hoivan laatuun ja määrään, sillä henkilöstökulut ovat soten suurin kuluerä. Yhden ihmisen tarjoamaa hoivaa tullaan jakamaan suuremmalle joukolle hoivattavia, kunnes työntekijä ei enää veny.

Se on säästämistä vailla päämäärää. Tämä käy ilmi myös Talouspolitiikan arviointineuvoston eilen julkaisemasta lausunnosta. Arviointineuvoston mukaan lakiesityksessä ei tuoda uskottavasti ilmi, mistä säästöjen on tarkoitus syntyä. Lakiesityksessä mainitaan kuitenkin muutama kohde nimeltä: perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lisäksi säästöjä aiotaan saada lastensuojelusta ja vanhusten kotihoidosta.

Mietitään tuota lausetta hetki. Lastensuojelusta ja vanhusten kotihoidosta. Molempien tilanne on Suomessa jo tällä hetkellä huolestuttava. Laitoshoitoa on purettu, mutta saatuja säästöjä ei olekaan siirretty kotihoidon vahvistamiseen – kuten THL:n seurantatutkimus osoittaa. Asiakkaiden määrä on kasvanut, mutta heitä avustaa suhteessa yhä pienempi määrä työntekijöitä. Silti tuo kolmen miljardin säästötavoite olisi esityksen mukaan otettavissa juuri näistä palveluista.

On vastuutonta asettaa uudistukselle tavoitteita, joiden vaikutusarviointeja ei ole kunnolla selvitetty, mutta joiden kielteiset vaikutukset ovat rivien välistä luettavissa: jos tämä valtava säästötavoite pyritään toteuttamaan ja kohdistetaan eniten palveluita tarvitseviin, emme voi enää puhua hoivasta. Puhumme silloin heitteillejätöstä.

Ei ehkä ole mikään ihme, että hoivatyötä ei mainita uudistuksessa kertaakaan. Se pakottaisi uudistuksen valmistelijat ikävällä tavalla sen tosiasian eteen, että koko 1900-luvun ajan rakennettua käsitystämme siitä, mitä hyvä hoiva on, ollaan näillä esityksillä romuttamassa.

Mitä tämä sitten tarkoittaa hoivaa tarjoavien kannalta? Niiden kuntien yli 200 000 työntekijän, jotka siirtyvät uudistuksessa liikkeenluovutuksella maakuntien palvelukseen?

Ainakin se tarkoittaa historiamme suurimpia yt-neuvotteluita, jotka koskevat puolta kaikkien kuntien henkilöstöstä. Siirrettävillä työntekijöillä ei ole irtisanomissuojaa. Heidän työehtonsa todennäköisesti heikkenevät ja palkkansa pienentyvät.

Alan naisvaltaisuuden johdosta muutoksella on laajoja vaikutuksia naisten työmarkkina-asemaan Suomessa. Pyrkimykset sukupuolten välisen palkkaeron kaventamiseen tulevat käytännössä pysähtymään ja palkkaero voi revetä jopa aiempaa suuremmaksi. Siitä huolimatta, että Suomen ei tulisi säätää lakeja, jotka lisäävät palkkasyrjintää.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Vuosikymmenien ajan tärkein poliittinen tavoitteemme oli luoda hyvinvointia kaikille. 2000-luvulla tärkeimmäksi tavoitteeksi on noussut kilpailukyvyn ylläpitäminen kaikissa tilanteissa. Pyrkimys alistaa kaikki kilpailulle on kuitenkin pohjimmiltaan syvässä ristiriidassa hyvinvointipyrkimysten kanssa. Siksi meillä on yhteiskunnassamme useita palveluita, jotka on hyvästä syystä jätetty kilpailun ulkopuolelle. Kilpailu edellyttää viime kädessä kaiken toiminnan tehostamista loputtomasti, aina alhaisimpaan hintaan asti. Mutta jotkut palvelut ovat sellaisia, että ne joko maksavat, tai ne lakkaavat olemasta palveluja.

Tämä uudistus, joka perustuu ennennäkemättömälle tehostamiselle, ei tuota meille hyvinvointia. Se jarruttaa pyrkimyksiä edistää tasa-arvoa ja ehkäistä eriarvoisuutta. Se siirtää yli kolmasosan palveluista yksityisille yrityksille ja tuo kilpailun pysyväksi osaksi sellaisia palveluita, joita kilpailu tutkitusti heikentää. Se tuo aiempaa suurempia leikkauksia palveluihin, jotka ovat meille perusoikeuksissa taattuja ja terveytemme ja hyvinvointimme kannalta välttämättömiä – palveluita, joita ilman emme voi olla.

Kilpailu vailla arvovalintoja on kilpailua kohti pohjaa. Siksi esitys sote- ja maakuntauudistukseksi on hylättävä.

Budjettialoite: Helsingin hieno tasa-arvohanke tarvitsee myös rahaa

Tein tänään valtuustossa talousarvioaloitteen, jolla pyritään varmistamaan, että Helsingin strategiaan hyväksytty tasa-arvohanke saa riittävästi rahoitusta. Tasa-arvohanke oli Feministisen puolueen esitys, joka sai muilta puolueilta laajan tuen. Kuten tasa-arvo yleisesti, myös tämän hankkeen toteutuminen vaatii kuitenkin myös rahaa.

Tällä hetkellä tasa-arvoasioista vastaa kaupungissa yksi osa-aikainen työtekijä. Tasa-arvohanke vaatii kuitenkin minimissään työpanosta paitsi yhdeltä nimetyltä työntekijältä, myös tutkijoita ja kaupungin eri toimialojen työntekijöiltä.

Siksi jätin tänään seuraavanlaisen aloitteen:

Talousarvioaloite tasa-arvohankkeen rahoittamiseksi

"Kaupunkistrategiassa on päätetty, että sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi käynnistetään valtuustokaudella tutkimuspohjainen hanke, jossa valituille palveluille toteutetaan sukupuolivaikutusten arviointi.

Esityksen taustalla on ruotsalainen esimerkki, jossa useat eri kunnat toteuttivat kuntalaisten tai kunnan henkilöstön kanssa yhteistyössä hankkeita sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Hankkeissa tutkittiin palveluiden järjestämistä ja toteutumista sukupuolinäkökulmasta, ja tehtiin tarvittavat muutokset, jotta löydetyt eriarvoisuudet saatiin myös korjattua. Ruotsin hankkeessa toteutettiin 87 projektia ja sen kustannukset olivat viiden vuoden jaksolla 24 miljoonaa euroa. Tämä antaa mittakaavaa myös Helsingin hankkeen tarpeista.

Helsingin hankkeen ideana on, että tietoa tuotetaan tutkimuspohjaisesti. Se voisi tarkoittaa esimerkiksi havainnoivaa ja asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa tehtävää tutkimusta terveydenhuollossa tai sosiaalipalveluissa, kyselytutkimusta kaupunkiympäristön koetusta turvallisuudesta kaupunkiympäristön toimialalla tai suunnitelmallista kiusaamisen ja oppimistulosten yhteyttä tutkivaa ohjelmatyötä peruskouluissa. Tutkimustyön keskeinen osa on tulosten läpikäynti, havaittujen hyvien toimintatapojen ja ratkaisujen vieminen käytäntöön ja näiden muutosten seuranta.

Hankkeen onnistunut toteutus edellyttää tutkimusresurssien lisäksi kokoaikaista koordinoijaa ja myös toimialakohtaisia vastuuhenkilöitä. Helsingin tulisikin huolehtia siitä, että vuoden 2019 talousarviossa varataan hankkeelle sekä riittävät henkilöstö- että tutkimusresurssit."

Aloite on saanut kokouksen vielä ollessa käynnissä taakseen jo riittävän määrän nimiä, joten jätän sen tänään ja se etenee seuraavaksi valmisteluun. Aloite palaa valtuustoon ensi syksynä kun vuoden 2019 budjetista päätetään.

Valtuustopuhe: "Sovinto on muistamista" – punavankien muistomerkistä

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kun muutin Helsinkiin, olin 9-vuotias. Opin heti ensimmäisen vuoden aikana, että 1980-luvun Helsinki oli hyvin jakautunut. Oli Pitkäsilta ja sen kaksi puolta. Me asuimme Kalliossa, mutta kävin kouluni Kaisaniemessä. Ylitin tuon Pitkänsillan piirtämän poliittisen, kulttuurisen ja sosiaalisen rajan joka päivä. Se jakoi kaupungin yhä 80-luvulla punaisiin ja valkoisiin perheisiin, sukuihin, kauppoihin, pankkeihin, kulttuureihin ja leikkikavereihin. Koulun pihalla jakolinjat tulivat selväksi ja ne välittyivät meille lapsille, koska edellisten sukupolvien kärsimys oli yhä liian lähellä ja sukujen trauma välittyi meille eteenpäin vielä kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa.

Tuo Helsinki oli henkiseltä ilmapiiriltään sisäänpäinkääntynyt ja eriarvoinen. Toivon, että Helsinki vuonna 2018, 100 vuotta sisällissodan jälkeen, on henkiseltä ilmapiiriltään toisenlainen. Avoimempi, luottavaisempi ja viisaampi. Toivon, että osaamme päästää irti toiseuttavista ja jakavista jakolinjoista, tunnistaisimme mitkä ovat aikamme jakolinjoja ja eriytymisen uhkia ja pyrkisimme aidosti sovintoon. 

Sovinto ei kuitenkaan ole unohtamista, sovinto on muistamista. Ja tuon muistamisen tulee jatkua myös tämän muistovuoden jälkeen.

Suomen sisällissodan aikaiset sotavankileirit ovat olleet Euroopan ensimmäisiä keskitysleirejä. Silti tämä erityinen ja surullinen historia tunnetaan meillä yhä huonosti. Kollektiivisen muistin kannalta olennaista on, että se historia, jota emme halua unohtaa, on läsnä yhteisessä julkisessa, jaetussa tilassamme.

Yksi esimerkki kaupungista, joka muistaa ja on tehnyt muistamisesta osan kaupungin elävää nykyaikaa, on Berliini. Meillä on vielä tehtävää, että pystyisimme katsomaan ja käsittelemään omaa menneisyyttämme yhtä suurella viisaudella.

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Yrjö Hakasen aloite Santahaminan joukkohautaan haudattujen 1318 nyt nimettömien sotavankien nimien tuomisesta näkyviksi tarkoittaisi pientä, mutta sovinnon näkökulmasta tärkeää elettä yhteisen historiamme muistamiseksi.

Santahaminan hauta on yksi Suomen suurimmista sotavankien muistomerkeistä. Sinne on haudattu lähes kaikki Helsingin vankileireillä kuolleet. Arkkuja on haudassa päällekkäin kolmekerroksisissa riveissä ja hautojen yhteispituus on hautaamishetkellä ollut noin 300 metriä. Kuvailen tätä, jotta ymmärtäisimme, minkälaisesta muistomerkistä ja historiallisesta tapahtumasta on kyse.

Vaikka hauta on tällä hetkellä suuren yleisön ulottumattomissa, on näiden ihmisten hautapaikka silti olemassa ja paikannettavissa. Heidän kohtaloidensa muistamiseen puolustusvoimien käytössä oleva saari ei ole ollenkaan huono valinta. 

Kun luen kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan lausunnosta, että kaikenlainen muistaminen on ylipäänsä resurssien ulottumattomissa käy selväksi, että Kaupunginmuseon toimintarahat ovat liian pienet. Valitettavasti vaikuttaa kuitenkin siltä, että tässä hyvin pienestä, muutaman tuhannen euron kustannuksesta on tehty ylittämätön este. Syitä sille on vaikea ymmärtää. Suomen sotavankihistoria on yksi häpeällisimmistä tapahtumista historiassamme, eikä sen muistaminen ole verrattavissa mihin tahansa muistolaattahankkeeseen.

Kannatan Vasemmistoliiton pontta siitä, että vankileireillä kuolleiden nimet saatetaan tavalla tai toisella tiedoksi muistomerkin yhteydessä, yhteistyössä muun muassa Puolustusvoimien kanssa. Sotavankien muistomerkeissä ei ole kyse poliittisen vasemmiston muistomerkeistä. Muistamisen tehtävä on meidän kaikkien yhteinen. Toivon ponnelle tukea yli puoluerajojen.

Tiedote: Valtuustoaloite seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi Helsingissä etenee

Feministinen puolue teki valtuustoaloitteen, jonka mukaan Helsingissä laaditaan toimenpideohjelma seksuaalisen ahdistelun ehkäisemiseksi ja häirintätilanteisiin puuttumiseksi. Kaupunginvaltuutettu Katju Aron aloite sai kannatusta kaupunginvaltuustossa ja etenee valmisteluun.

Seksuaalinen ahdistelu on  yleinen ongelma, joka on tullut aiempaa paremmin näkyväksi kansainvälisen #metoo-kampanjan ansiosta. Helsingin kaupungin teettämä vuoden 2016 nuorten hyvinvointikertomus tuo esiin, että seksuaalisuuten kohdistuva loukkaava nimittely, seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat yleisiä ilmiöitä nuorten arjessa. Euroopan perusoikeusviraston vuoden 2014 tutkimuksen mukaan joka neljäs aikuinen nainen oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana.

“Seksuaalinen häirintä on yleistä kouluissa, työpaikoilla ja palveluissa, mutta se johtaa harvoin toimenpiteisiin. Kaupungin tulee ryhtyä konkreettisiin toimiin asian muuttamiseksi”, sanoo kaupunginvaltuutettu ja Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro.

Helsingissä esiin on noussut muun muassa Kallion lukiossa tapahtunut ahdistelu, jonka johdosta kaupunki on jo ryhtynyt alustaviin toimiin. Feministinen puolue esittää, että Helsingissä luodaan kaikille kaupungin kouluille, työpaikoille ja palveluille yhteiset toimenpideohjeet ja järjestetään aiheesta koulutusta henkilöstölle, luottamushenkilöille sekä osana johtamiskoulutusta.

Valtuustoaloite etenee seuraavaksi kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Asia palaa valtuuston käsiteltäväksi ensi vuoden puolella.

Aloiteteksti tässä:

Me allekirjoittaneet esitämme, että Helsinki selvittää miten se voisi tehokkaammin ehkäistä seksuaalista häirintää ja ahdistelua kaupungin työpaikoilla, kouluissa ja palveluissa. Seksuaalinen ahdistelu on yleinen ongelma, joka on tullut aiempaa paremmin näkyväksi kansainvälisen #metoo-kampanjan ansiosta.

Helsingin kaupungin teettämä vuoden 2016 nuorten hyvinvointikertomus tuo esiin, että nuorten arjessa seksuaalisuuteen kohdistuva loukkaava nimittely, seksuaalinen häirintä ja väkivalta ovat yleisiä arjen ilmiöitä. Helsingissä esiin on noussut muun muassa Kallion lukiossa tapahtunut ahdistelu, jonka johdosta kaupunki onkin jo ryhtynyt alustaviin toimiin. Ahdistelu ei ole kuitenkaan vain nuorten ongelma. Euroopan perusoikeusviraston vuoden 2014 tutkimuksen mukaan joka neljäs nainen oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen vuoden aikana. Työpaikoilla häirintä on yleistä, mutta se johtaa harvoin toimenpiteisiin.

Esitämme, että Helsinki ryhtyy seuraaviin toimenpiteisiin seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja tilanteisiin puuttumiseksi:

- laatii toimenpideohjelman seksuaalisen häirinnän ehkäisemiseksi ja siihen puuttumiseksi
- laatii koulutusohjelman aiheesta henkilöstölle, luottamushenkilöille ja osaksi johtamiskoulutusta
- viestii tavoitteistaan sekä omassa toiminnassaan että vuoropuhelussa sidosryhmien kanssa

Aloitteen kustannusvaikutukset ovat pienet.

Tiedote: Selvityspyyntö itsenäisyyspäivän mielenosoituksista käynnisti laillisuustarkastuksen

Poliisihallitus aloittaa selvityksen itsenäisyyspäivän lastentapahtuman siirtämistä koskeneesta päätöksestään. Päätöksen laillisuus päätettiin selvittää Feministisen puolueen puheenjohtajan, kaupunginvaltuutettu Katju Aron tekemän selvityspyynnön johdosta.

Poliisi päätti tällä viikolla siirtää lapsille tarkoitetun yleisötilaisuuden äärioikeistolaisen 612-kulkueen tieltä vedoten mielenosoituksen aiemmin tekemään ilmoitukseen ja perinteisyyteen. Siirtäminen oli mahdollista kaupungin purettua sopimuksensa lastentapahtuman kanssa.

”Pormestari Jan Vapaavuori kehotti luottamaan poliisin ratkaisuun asiassa. Poliisin linjaus ei kuitenkaan minun tulkintani mukaan ollut lain hengen mukainen. Siksi pyysin poliisilta selvityksen asiasta. Arvostan sitä, että sain vastauksen nopeasti ja että päätöksen laillisuus halutaan selvittää”, Katju Aro sanoo.

Read More

Valtuustopuhe: Paperittomien oikeudesta palveluihin

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Tulen tähän tilaisuuteen suoraan Paasitornista, jonka seinälle nostettiin tänään keväällä edesmenneen isäpuoleni muotokuva. Hän oli sosialidemokraattien ja Helsingin työväenyhdistyksen pitkäaikainen taustavaikuttaja. Kahden eri puolilta sisällissotaa orvoksi jääneen helsinkiläisen lapsenlapsena hän omaksui jo varhain ajatuksen siitä, että kaikkein tärkein arvo on pitää huolta kaikkien yhtäläisestä ihmisarvosta ja ihmisoikeudesta. Hänelle politiikassa ja sosialidemokratiassa oli kyse ennen kaikkea tämän oikeuden turvaamisesta.

Me kaikki olemme saaneet vaikutteita ajatuksiimme jostain, minä sain niitä häneltä, vaikka valitsinkin itse ajaa tavoitteitani toisen puolueen kautta. Uskon, että ihmisoikeudet ovat kysymys, joka ylittää kaikki poliittiset raja-aidat – me kaikki tarvitsemme niitä ja niiden tulisi ohjata päätöksentekoamme myös tänään.

Sillä päätämme tänään lopulta hyvin yksinkertaisesta asiasta. Päätämme siitä, että Helsingissä toteutuu palveluissa se minimitaso, joka ihmisoikeussopimusten nojalla kuuluu kaikille ja että se toteutuu mahdollisimman pian. 

Paperittomuus on Suomen mittakaavassa hyvin helsinkiläinen ongelma, joka Helsingin tulee ratkaista itse eikä jättää ratkaisua sen enempää maan hallituksen kuin maan muiden kaupunkien käsiin.

Olen ollut mukana muotoilemassa tänään päätettävän esityksen sisältöjä sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja toivon, että voin omalta osaltani antaa selvyyttä siihen, mistä siinä on kyse.

Esitys sisältää kolme keskeistä asiaa: hätä- ja kriisimajoituskäytäntöjen vakinaistamisen, välttämättömän terveydenhuollon ja oikeudellisen neuvonnan tarjoamisen. Esityksen muut kohdat ovat virkakunnalle annettuja evästyksiä, joita viranhaltijat pääsevät kehittämään työryhmässä myös esityksen tultua hyväksytyksi.

Mitä esityksen kolme tärkeintä kohtaa tarkoittavat käytännössä?

Hätä- ja kriisimajoituksen vakinaistamisessa on kyse jokaisen oikeudesta suojaan.

Helsinki on vasta yhden talven ajan tarjonnut hätämajoitusta kaikille matalalla kynnyksellä eikä toiminta ole vielä vakiintunutta. Esityksessä turvataan toiminnan jatko ja sen vaatimat resurssit. Käsittääkseni valtuusto on varsin yksimielinen siitä, että hätämajoitusta tulee kaupungissa tarjota. Kriisimajoitusta koskevan esityksen osalta kyse on siitä, että jatkossa vauvaperheillä olisi parempi mahdollisuus päästä kaupungin tähän tarkoituksen varaamiin kriisiasuntoihin, jotta yksikään vauva ei viettäisi Helsingissä yötä kadulla tai patjamajoituksessa.

Välttämättömän terveydenhuollon turvaamisessa on kyse jokaisen oikeudesta terveyteen. 

Parhaiten THL:n mukaan perus- ja ihmisoikeudet turvaisi sellainen terveydenhuollon malli, jossa terveyspalvelut taattaisiin samoilla ehdoilla kaikille, myös paperittomille. Siitä ei kuitenkaan tänään ole kyse. Esityksessä esitetään paperittomille ainoastaan rajatumpaa mallia, jossa paperittomille tarjottaisiin terveyspalvelut samoilla periaatteilla kuin turvapaikanhakijoille. Tämä tarkoittaa välttämättömän terveydenhuollon tarjoamista niin, että hoito sisältää päivystyspalvelut ja lääkärin välttämättömiksi arvioimat muut terveyspalvelut. Näin hoitamatta pahenevia sairauksia ei hoidettaisi vasta ensi- tai tehohoidossa, paljon kalliimmalla hinnalla.

Oikeudellisen neuvonnan tarjoamisessa on kyse jokaisen oikeudesta saada tietoa omasta asemastaan.

Oikeudellista neuvontaa tarjotaan Helsingissä jo nyt, mutta toiminnan jatko halutaan esityksessä turvata. Tämä kansalaisjärjestöjen tarjoama palvelu on hyvä keino saada kontakti ihmisiin, jotka ovat muuten vaikeasti tavoitettavia. Kansalaisjärjestöjen palvelussa ihmiset pystyvät luottamuksella puhumaan omasta tilanteestaan ja etsimään tietä ulos paperittomuudesta.

Tästä on kyse. Toivon, että jokainen valtuutettu täällä tänään voi tehdä päätöksensä perustuen tietoon eikä huhuihin ja harhautuksiin.

Päätämme tänään siitä, että Helsingissä toteutuu palveluissa se minimitaso, joka ihmisoikeussopimusten nojalla kuuluu kaikille, kansalaisuudesta ja oikeudellisesta asemasta riippumatta. Se, että tämä ajatus tuntuu lähes radikaalilta, kertoo kuinka kauas olemme etääntyneet omista arvoistamme viimeisen viiden vuoden aikana.

Toivon lämpimästi, että valtuuston enemmistö asettuu tänään ihmisoikeuksien puolelle yli puoluerajojen.

Perusoikeudet kuuluvat myös paperittomalle

Helsinki äänestää ensi keskiviikkona 29.11. siitä, minkälaisia palveluita se aikoo jatkossa tarjota paperittomille ihmisille. Koska esitys on pitkä ja vaikeaselkoinen, avaan tässä, mitä se oikeastaan tarkoittaa.

1) Oikeus suojaan

Vielä pari vuotta sitten Helsingin linja oli, että hätämajoitusta ei tarvitse tarjota kaikille. Olin itsekin mukana järjestämässä kiireellistä yöpymistä Naisasialiitto Unionin tiloissa, koska ihmiset yöpyivät ulkona myös pakkasella ja järjestöt alkoivat raportoida vakavista paleltumista – meidän Helsingissämme? Kaupunki ei meinannut taipua millään, mutta eduskunnan apulaisoikeusasiamies otti lopulta asiaan kantaa ja totesi hätämajoituksen järjestämisen kuuluvan kunnan velvollisuuksiin. Nyt Helsingistä löytyy hätämajoituspaikkoja kaikille, mutta toiminnan jatkosta ei ole olemassa virallista päätöstä.

Mitä esitetään: Hätämajoituksen vakinaistamista.

2) Oikeus terveyteen

Tällä hetkellä paperittomille ihmisille kuuluu vain kiireellinen hoito. Kiireellisen hoidon määritelmä on kuitenkin epäselvä. Siihen ei pääsääntöisesti sisälly kroonisten sairauksien hoito ja seuranta, suun terveys tai rokotteet, jotka voivat kaikki olla hoitamattomina vaarallisia. Terveydenhuoltolain mukaan siihen tulisi kuitenkin sisältyä kiireellinen suun terveydenhuolto, mielenterveyshoito, päihdehoito ja psykososiaalinen tuki. Tämä ei käytännössä toteudu, sillä linja on epäselvä ja moni ei edes uskalla hakeutua terveysasemille asemansa vuoksi. Paperittomia varten avatulta omalta klinikalta näin laajoja palveluita ei saa. Ongelman ratkaisemiseksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on hahmotellut paperittomien terveydenhuoltoon kolme eri mallia, joista laajin (A) tarjoaisi mahdollisuuden käyttää terveyspalveluita samassa laajuudessa kuin kuntalaiset, keskimmäinen (B) tarjoaisi paperittomille samat palvelut kuin turvapaikanhakijoille, psykososiaalinen tuki mukaanlukien, ja kaikista tiukin (C) rajaisi hoidon vain välttämättömään kiireelliseen ja alle 18-vuotiaiden lasten, raskaana olevien ja synnyttäneiden naisten hoitoon. THL:n mukaan parhaiten Suomea velvoittavien ihmisoikeussopimusten ja perustuslain asettamia vaatimuksia vastaisi kuntalaisille tarjottavia palveluita vastaava malli B. Siinä paperittomat henkilöt saisivat palvelut samoin asiakasmaksuin kuin kunnan asukkaat, mutta heitä koskisi samat asiakasmaksuvapautukset varattomuuden perusteella kuin kuntalaisiakin.

Mitä esitetään: Samoja terveyspalveluita paperittomille kuin turvapaikanhakijoille eli mallia B. 

3) Lasten erityiset oikeudet

Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvassa ja oikeus oppia. Paperittomat lapset pääsevät tällä hetkellä melko hyvin päiväkotiin ja kouluun Helsingissä, mutta viranomaisten heitä koskeva salassapitovelvollisuus ei toteudu siten kuin pitäisi. Jokaisen lapsen tulisi myös saada nukkua yönsä turvassa. Paperittomia lapsia koskevat samat lastensuojeluvelvoitteet kuin kaikkia muitakin lapsia, mutta järjestöt raportoivat, että viranomaiset eivät tunne tätä kovin hyvin. 

Mitä esitetään: Koulutusta viranomaisille. Pitkäaikaisen kriisimajoituksen turvaamista vauvaperheille ja erityistä huolenpitoa lapsiperheille.

4) Oikeus saada neuvontaa

Ihminen voi joutua paperittomaksi useasta eri syystä. Moni paperiton on maas­sa lailli­sesti tai oles­kelun oi­keutus on epä­selvä, ku­ten oles­ke­lu­lupaa odot­ta­valla avio­puo­li­solla tai pape­rit­to­mille vanhem­mille Suo­messa synty­neellä lap­sella. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneella henkilöllä voi olla valitusprosessi kesken. Hyvät kokemukset Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeen oikeudellisesta neuvontapalvelusta ovat osoittaneet, että oikea ja ajantasainen tieto omasta asemasta ja oikeuksista auttaa rauhoittamaan hätääntyneen ihmisen mieltä. Palvelussa on esimerkiksi tavoitettu ihmisiä, joilla on tosiasiassa ollut edellytykset saada turvapaikka tai muu oleskelulupa Suomessa, tai jonka turvapaikkaprosessissa on tehty vakavia virheitä.

Mitä esitetään: Paperittomille tarkoitetun oikeudellisen neuvonnan tukemista järjestöavustuksista.

Näitä toimia Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta on esittänyt paperittomien tilanteen parantamiseksi. Esityksessä näkyy yhdessä vihreiden ja vasemmiston kanssa tekemämme työ sen varmistamiseksi, että kaupunginvaltuustolla on käytössään paras mahdollinen, hyvin harkittu esitys, kun se tekee asiassa lopullisen päätöksen. Lautakunta antoi suosituksensa vastauksena Veronika Honkasalon, Leo Straniuksen ja Thomas Wallgrenin valtuustoaloitteeseen paperittomien tilanteen parantamiseksi Helsingissä. Kaupunginhallitus asettui tukemaan näitä tavoitteita kokouksessaan viime maanantaina.

Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto keskiviikkona 29.11. Mikäli sosiaali- ja terveyslautakunnan suositukset hyväksytään myös kaupunginvaltuustossa, se tarkoittaa Helsingin sitoutumista kestäviin ja syrjäytymistä ehkäiseviin menettelytapoihin paperittomien vaikean tilanteen ratkomiseksi.

Näissä oikeuksissa ei ole mitään erityisen radikaalia. Kyse on siitä, että Helsinki turvaisi jatkossa paperittomille ihmisoikeussopimusten edellyttämät perusoikeudet. Ne ovat oikeuksia, jotka kuuluvat kaikille ihmisille kansalaisuudesta ja oikeudellisesta asemasta riippumatta.

Isät kotiin

Isät kotiin

Miksi isyysvapaan pidentäminen on tärkeää? Siksi, että isät käyttävät ainoastaan heille nimettyjä vapaita. Vanhemmille yhteisiä vapaita käyttää vain 1–3 prosenttia isistä. Pysähtykää miettimään tätä.

Read More

"Isyysvapaita ei lisätä, koska se maksaa liikaa"

THL julkaisi tällä viikolla Minna Salmen ja Johanna Närhen laajan tutkimuksen Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo, joka käsittelee pienten lasten äitien työmarkkina-asemaa ja osallistumista työelämään, isyysvapaan käyttöä ja perhevapaauudistuksen politiikkaa. Tutkimus kertoo, että kotona olevat naiset ovat työllistymismahdollisuuksiensa kannalta erityinen ryhmä. Yli puolella kotona olevista yli 2-vuotiaiden lasten äideistä ei ole töitä, joihin palata ja heistä kaksi kolmesta on vaikeasti työllistyviä. Kotiin jäämiseen on tutkimuksen mukaan vaikuttanut toisaalta kotihoivan ideaali ja toisaalta vaihtoehtojen puute. Vähemmän vaikutusta on ollut maksetun tuen määrällä, erityisesti niillä äideillä, jotka ovat kotona pisimpään. Siksi on THL:n mukaan optimistista ajatella, että kotihoidontuen vähentämisellä olisi niin suuria työllistäviä vaikutuksia kuin sillä on arveltu olevan. Se päätyikin esittämään, että sukupuolten tasa-arvoa ja naisten työmarkkina-asemaa parannettaisiin tehokkaimmin isyysvapaan käyttöä lisäämällä ja sen pituutta pidentämällä.

Tästä alkoi valitus. Sosiaalisessa mediassa taloustieteilijät ryntäsivät kritisoimaan THL:n tutkimusta moittien ensin sen tiedotetta, sitten sen metodologiaa, vaikka vain yksi noin kymmenestä keskusteluun osallistuneesta ekonomistista vaikutti lukeneen vain hetkeä aiemmin julkaistun 300-sivuisen tutkimuksen. Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) ärsyyntyi, koska tulkitsi THL:n tarkoittavan, että kotihoidontukeen ei saa puuttua ja antoi haastattelun, jossa piti julkaisua "lapsellisena nollatutkimuksena". Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Tuomas Kosonen kirjoitti aiheesta blogitekstin, jossa hän korosti oman tutkimuksensa paremmuutta verrattuna THL:n tutkijoiden mielestänsä vääriin johtopäätöksiin. Kukaan ei puhunut isyysvapaasta mitään.

Kävin lukemassa tuon Tuomas Kososen tutkimuksen. Sen ala (taloustiede), tutkimuskysymys ja tutkimusmetodi poikkeavat sosiologian alaan kuuluvasta THL:n tutkimuksesta niin merkittävällä tavalla, että on syytä kysyä kuinka mielekästä kahta eri tutkimusta on vertailla. Tutkimukset kyllä täydentävät toisiaan. Mutta niiden johtopäätökset ovat väistämättä erilaiset, koska ne vastaavat eri kysymykseen. Väittäisin myös, että Kososen muutoin ansiokas ja taloustieteen näkökulman keskusteluun tarjoava tutkimus ei voi antaa tasa-arvoa edistäviä politiikkasuosituksia, jotka ratkaisisivat kotihoitoon liittyviä ongelmia, koska se ei ota lainkaan huomioon niitä syitä, miksi kotona ollaan ja miksi hoiva on niin sukupuolittunutta. Osa meistä vanhempainvapaakeskustelun veteraaneista (kiitos Anu Koivuselle käsitteestä) ajattelee, että perhevapaauudistus liittyy olennaisesti sukupuolten tasa-arvoon ja siksi politiikkasuositusten tulisi ottaa myös sukupuolinäkökulma huomioon.

Kososen tutkimuksessa on yksi muuttuja: raha. Kun kotihoidontuen määrä kasvaa, useampi nainen jää kotiin. Tutkimuksen johtopäätös on, että tuen määrällä voidaan vaikuttaa työllisyyteen. Päätelmä on tietysti taloustieteen näkökulmasta vakuuttava, koska taloustieteen oletusihminen on taloudellisesti rationaalisia valintoja tekevä homo economicus, joka ei pohdi mitä kiintymyysvanhemmuus tarkoittaa tai miten sovitan vuorotyön vauva-arkeen tai onko kotona vauvan kanssa kuitenkin parempi kuin työttömyyskortistossa. Kun massassa saadaan aikaan muutos, taloustieteilijä on tyytyväinen. Mitä niille muille ihmisille tapahtuu, siitä taloustiede ei kerro. Taloustieteen näkökulmasta mitään muuta ei tarvitse tietääkään. Tasa-arvon näkökulmasta kuitenkin juuri se kaikki muu on ratkaisevaa. Tässähän yritetään ratkaista sosiaalisia ongelmia, eikä hinnoitella kauppalaskua uudelleen.

Tänään Tuomas Kosonen ja Juhana Vartainen keskustelivat THL:n tutkimuksesta Ylen Ykkösaamussa. Kuulijoille kävi lähinnä selväksi, että sosiologia ja taloustiede ovat eri tieteenaloja ja jälkimmäisellä on keskustelijoiden mielestä jonkinlaista määrittelemätöntä ja ylivoimaista todistusvoimaa, mitä laadullisella tutkimuksella ei ole – THL:n tutkimus leimattiin naiviksi ja ei-vakavaksi tieteeksi. Puhelinlinjalla oli läsnä Minna Salmi, joka ihmetteli, että tutkijankoulutuksen saanut Vartiainen arvioi tutkimuksen nollatutkimukseksi lukematta sitä. Kun metodologiaa alettiin purkaa toista kertaa, toimittaja katkaisi keskustelun ja kysyi mitä mieltä keskustelijat nyt sitten ovat THL:n tutkimuksen ydinsuosituksesta, että parhaiten naisten työmarkkina-asemaa vahvistetaan pidentämällä isyysvapaita. 

Tässä kohtaa studioon lankesi hiljaisuus ja selvisi, mikä tutkimuksen johtopäätöksissä oikeastaan on eniten pielessä. Sekä Vartiaisen että Kososen mukaan isyysvapaita ei voi lisätä, koska se maksaisi liikaa. Eli: ilmeisesti isiltä saati yhteiskunnalta ei ole lupa odottaa mitään, mutta naiset sopii kyllä pitää kotona hoitamassa lapsia, kunnes yhteiskunta päättää, että nyt riittää, menepä siitä ennemmin johonkin matalapalkkahommaan tai vaikka työttömäksi. Vaikka on ilmeisen väärin minulta ajatella, että kukaan voisi jäädä työttömäksi, koska ekonometria osoittaa, että jokainen kotona lapsia hoitava työtön tai elämänsä pätkätöissä sinnitellyt matalasti koulutettu nainen kyllä työllistyy, jos häneltä vain katkaistaan kotihoidontuki. Tuo motivaatioansa.

Herää kysymys: mikäli THL:n tutkimuksen johtopäätökset olisivat miellyttäneet taloustieteilijöitä ja Kokoomuksen kansanedustajaa enemmän, olisiko koko kohua edes syntynyt?

En pidä poliitikoista ja puolueista, jotka esiintyvät julkisuudessa feministisinä, ja sitten sanovat, että isille ei kuulu jyvittää yhtään enempää isyysvapaata. En pidä niistä perhevapaauudistusmalleista, joita kaupitellaan tasa-arvolla, mutta joiden vaikutuksia lasketaan laskimella, ei katsomalla ihmisten todellisuuteen. Ne eivät poista epätasa-arvoa, vaan pahimmillaan lisäävät sitä. 

Kotihoidontuki on monella tapaa ongelmallinen. Se tekee erityisesti vaikeassa työmarkkina-asemassa oleville työelämään pääsystä entistä vaikeampaa. Osa kotona olevista naisista on maahanmuuttajaäitejä, joilla ei ole työmarkkinoiden vaatimaa kielitaitoa ja kotona vielä vähemmän mahdollisuuksia oppia sitä. Näitä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista mekaanisella siirtymällä yhdestä tilastosta toiseen. Onneksi joissain kaupungeissa on ryhdytty suuntaamaan kieliopetusta kotona oleville maahanmuuttajaäideille, jotta heidät saataisiin sitä kautta kotoutumaan paremmin uuteen yhteiskuntaan. Näin sosiaalipolitiikalla on tässäkin pyritty edes aloittamaan ratkaisemaan niitä ongelmia, joihin laskin kädessä tehty kotihoidontuen katkaiseminen tuskin pystyy vaikuttamaan.

Kuten THL:n tutkimus tuo esille, kotona oleva ryhmä naisia ei vastaa työmarkkina-asemaltaan taloustieteen keskivertoihmistä (kukapa vastaisi), vaan se pohtii valintojaan kulttuuristen, sosiaalisten, sivistyksellisten ja taloudellisten reunaehtojen risteyksessä. Siksi naivia on korkeintaan ajatus siitä, että kotihoidontukea leikkaamalla nämä naiset yhtäkkiä vain työllistyisivät. Riippumatta siitä kuinka ikäviä vaikutuksia kotihoidon tuella on, niitä ei ratkaista kepillä.

Omituisinta julkisessa keskustelussa on ollut se yhteishenki, jolla taloustieteilijät ovat käyneet lyttäämään heille epämieluisaa väitettä siitä, että kotihoidontuen leikkaamisella ei ehkä sittenkään ole toivottuja työllistämisvaikutuksia. Keskusteluun todisteeksi linkatun yhden taloustieteen tutkimuksen selitysvoima oli itsestäänselvä, vaikka kukaan keskustelijoista ei ilmeisesti lukenut kumpaakaan puheena olevaa tutkimusta. Aiheen ympärillä parveili joukko taloustieteilijöitä, joille jokainen THL:n tutkimuksen vastaista näkökulmaa myötäilevä väite oli uskottava, 140 merkkiä kerrallaan. Keskustelijoiden sukupuoli oli yhdenmukainen, vaikka tästä ei luonnollisesti voi vetää kausaliteettia mielipiteisiin, jos taloustieteen standardeista puhutaan. Itselleni näitä asioita ja asenteita riittävän kauan opeteltuani ainoa keskustelusta välittynyt tunne oli kuitenkin tärkeilevä ylimielisyys ja setämäinen selittäminen.

Silti juuri tämä joukko ihmisiä tulee todennäköisesti istumaan niissä pöydissä, joissa naisten asemaa työmarkkinoilla parannetaan lisäämättä yhtään isää koteihin. Ainoa sukupuolten tasa-arvoa aidosti ajava taho, 6+6+6-perhevapaamallin kehittänyt ja perhevapaita systemaattisesti vuosikymmenet tutkinut THL tutkijoineen kun päätettiin taloustieteilijöiden konsensuksella sulkea pois keskustelusta epäpätevinä naisina.

Paperittomuutta ei ratkaista kriminalisoinneilla

Oikeudenmukainen turvapaikkaprosessi, maksuton oikeudellinen neuvontapalvelu, kiireellinen ja välttämätön terveydenhuolto, riittävä hätä- ja kriisimajoitus sekä psykososiaalinen tuki. Tässä keinoja, joilla ratkoa paperittomuuteen liittyviä vaikeita ongelmia. Sisäministeri Paula Risikon esitys paperittomuuden kriminalisoinnista olisi riski turvallisuudelle.

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tiistaina 22.8. suositella useita eri toimia paperittomien tilanteen parantamiseksi. Feministisen puolueen esitykset paperittomille suunnatusta maksuttomasta oikeudellisesta neuvonnasta, pitkäkestoisen kriisimajoituksen järjestämisestä vauvaperheille ja viranomaisten kouluttamisesta paperittomien tilanteesta saivat lautakunnan enemmistön tuen. Lisäksi lautakunta suosittelee paperittomille tarjottavan kiireellisen terveydenhuollon laajentamista välttämättömään kiireettömään hoitoon. Lausunto liittyy Veronika Honkasalon, Leo Straniuksen ja Thomas Wallgrenin valtuustoaloitteeseen paperittomien tilanteen parantamiseksi Helsingissä.

Mikäli sosiaali- ja terveyslautakunnan suositukset hyväksytään kaupunginhallituksessa ja kaupunginvaltuustossa, se tarkoittaa Helsingin sitoutumista kestäviin ja syrjäytymistä ehkäiseviin menettelytapoihin paperittomien vaikean tilanteen ratkomiseksi. 

Sisäministeri Paula Risikon eilen tiistaina antamat lausunnot ilman asianmukaisia asiakirjoja maassa olevien rangaistusten koventamisesta ja avunannon ja piilottelun tekemisestä rangaistavaksi edustavat eri linjaa.

Paperittomia arvioidaan olevan Suomessa muutamia tuhansia, joista noin 1400 on kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Enemmistö heistä, 800 ihmistä, on Irakista. Irakin turvallisuusarviossa Maahanmuuttovirasto soveltaa yhä niin sanottua sisäisen paon määritelmää. Tämä siitä huolimatta, että YK on esittänyt huolensa sen ylimalkaisesta soveltamisesta maassa, jonka eri alueet ja niiden väliset jännitteet tekevät siitä turvattoman monelle. Ihmiset eivät palaa kotimaahansa, koska he pelkäävät.

Hyvät kokemukset Pakolaisneuvonta ry:n Paperittomat-hankkeen oikeudellisesta neuvontapalvelusta ovat osoittaneet, että oikea ja ajantasainen tieto omasta asemasta ja oikeuksista auttaa rauhoittamaan hätääntyneen ihmisen mieltä. Palvelussa on esimerkiksi tavoitettu ihmisiä, joilla on tosiasiassa ollut edellytykset saada turvapaikka tai muu oleskelulupa Suomessa, tai jonka turvapaikkaprosessissa on tehty vakavia virheitä.

Ihminen voi joutua paperittomaksi useasta eri syystä. Moni paperiton on maas­sa lailli­sesti tai oles­kelun oi­keutus on epä­selvä, ku­ten oles­ke­lu­lupaa odot­ta­valla avio­puo­li­solla tai pape­rit­to­mille vanhem­mille Suo­messa synty­neellä lap­sella. Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneella henkilöllä voi olla valitusprosessi kesken tai hätä omasta selviämisestä ja tarve saada tilanteeseensa neuvontaa. Lisäksi turvapaikkaprosessissa tehtyjen virheiden määrä on noussut lyhyessä ajassa kahdesta prosentista viiteen. Paperittomien ja myös käännytettäväksi määrättyjen joukossa on monia, joiden oikeuksia on mahdollisesti rikottu. Kokemus turvapaikan tarpeesta ei aina pääty kielteiseen päätökseen.

Hallituksen puheenvuorot erehdyttävät ihmisiä liittäessään paperittomuuden rikollisuuteen. Valheellinen rinnastus vahingoittaa ihmisiä ja lietsoo entisestään jo tulehtunutta keskusteluilmapiiriä. Sen kaavailemat toimet marginalisoisivat pienen ihmisryhmän tavalla, joka on verrattavissa köyhyyden kriminalisointiin.

Poliisi tarvitsee luottamuksen erityisesti vähemmistöiltä

Luottamus yhteiskunnan instituutioihin on toimivan demokratian perusta. Erityisen tärkeää se on niiden instituutioiden kohdalla, joille on valtiossa annettu yksinoikeus väkivaltaan. Jos jokin ihmisryhmä kokee erityistä uhkaa poliisin taholta, se murentaa yhteiskuntarauhaa. Siksi eri vähemmistöryhmien luottamuksen ansaitseminen on poliisin tärkein mandaatti – sen perusperiaatteen lisäksi, että yhdenvertainen kohtelu lain edessä kuuluu kaikille.

Maahanmuuttoa vastustavat tahot nostavat usein Pariisin ja Iso-Britannian lähiömellakat esimerkiksi siitä, että eri kulttuurien yhteiselo ja kohtaaminen on mahdotonta Euroopassa. Harvemmin kuitenkaan tuodaan esille sitä, että lähiömellakoiden taustalla on usein syvä epäluottamus niihin instituutioihin, joiden tulisi taata kaikkien osallisuus yhteiskunnassa. Siinä missä niiden tulisi kohdella kaikkia korostetun yhdenvertaisesti, ne toimivatkin yhteiskunnallisen rasismin ylläpitäjinä ja sen toimeenpanijoina.

Long Playn eilen julkaistu Kati Pietarisen juttu Satunnaistarkastus tuo esille sanojen ja tekojen välisen ristiriidan Suomen poliisissa. Sanojen (ja lain) mukaan poliisissa on nollatoleranssi rasismille, poliisilta odotetaan asiallista käytöstä myös vapaa-ajalla ja etninen profilointi on kielletty. Long Playn jutun mukaan teot kertovat toista: Suomen 7000 poliisista jopa 3000 on jäsenenä rasistisessa suljetussa Facebook-ryhmässä. Etninen profilointi on vakiintunut ulkomaalaisvalvonnan käytännöksi. Poliisin vihapuherikoksia tutkivan valtakunnallisen ryhmän tutkinnanjohtaja on toiminut poliisin oman vihapuheryhmän moderaattorina.

Sitäkin tulee miettineeksi näkyykö sanojen ja tekojen ristiriita myös siinä, miten rasistisiin ryhmiin suhtaudutaan. Poliisiylijohtaja ja moni muu poliisin edustaja sanoo suhtautuvansa kielteisesti niiden julkisessa tilassa harjoittamaan uhkailuun, mutta järjestyspoliisitasolla ryhmittymien harjoittama häirintä ja vihapuhe tunnutaan sallivan sitä estämättä.

Long Playn juttu nostaa esiin useita eri keinoja tilanteen parantamiseksi. Osa niistä sisältyy parhaillaan valmisteltavana olevaan koulutuspakettiin Helsingin poliisissa.

1. Oleskeluoikeuksia tulisi selvittää vain ihmisiltä, joiden ulkomaalaisuus on muuten käynyt ilmi vaikkapa puhuttelusta, asiakirjoista tai ajoneuvon rekisterikilvestä.

2. Valvontaa ei tulisi tehdä koskaan yleisten oletusten vaan todellisen analysoidun tiedon perusteella, esimerkiksi tekemällä tarkastus yritykseen, joka poliisille tulleiden vihjeiden mukaan käyttää ulkomaista työvoimaa laittomasti.

3. Ulkomaalaisten etsimisestä sattumanvaraisesti julkisilla paikoilla tulisi luopua kokonaan.

4. Poliisilla tulee olla kykyä puhua asiakkaan kanssa, joka kokee, että hänet on pysäytetty ulkonäkönsä vuoksi – myös silloin kun kokemus on perusteeton.

5. Rasismikanteluiden määrää ja vähemmistöjen tyytyväisyyttä poliisin palveluihin tulee mitata ja seurata ja kaikki tiedot pysäytyksistä julkaista.

6. Rasististen puheiden tai tekojen tulisi aina johtaa kurinpitotoimiin, yleensä erottamiseen. 

7. Poliisin pitää olla yhtä moninainen kuin yhteiskunta, jota se palvelee.

Lisäisin itse listaan vielä:

8. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokoulutusta sekä ihmisoikeuskoulutusta tulee lisätä sekä poliisin ammattiopinnoissa että säännöllisinä täydennyskoulutuksina. Erityistä huomiota tulee kiinnittää haavoittuvassa asemassa olevien ihmisryhmien kohtaamiseen.

9. Sananvapaustietoutta tulee lisätä järjestyspoliisitasolta asti ja poliiseille tulee kehittää toimivia (ja todellisen sananvapauden silti takaavia) keinoja puuttua selvästi sananvapauden rajat ylittävään vihapuheeseen ja häirintään myös julkisessa tilassa ja mielenosoituksissa.

Tässä on poliisille yksi mahdollinen toimintasuunnitelma. Muutos ei kuitenkaan tapahdu toivomalla. Poliisilla on nyt todellinen näytön paikka siinä pystyykö se muuttamaan tavoitteensa myös konkreettisiksi teoiksi.

Oli vain ajan kysymys, milloin palautuslennot alkavat

Suomi palauttaa tänä yönä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita miehiä, naisia ja lapsia Kabuliin. Joukossa on vahvistamattoman tiedon myös mukaan yksi raskaana oleva nainen. Samat kansalaisaktivistit, jotka ovat viettäneet viime viikot turvapaikanhakijoiden leirillä Rautatientorilla, ovat päivystäneet illan aikana ensin Metsälän säilöönottoyksikössä ja sitten Pasilan poliisitalolla yrittääkseen estää epäinhimillisinä pitämänsä palautukset.

Pakkopalautuksissa Kabuliin on kyse EU:n jo lokakuussa tekemästä sopimuksesta Afganistanin kanssa. Sen mukaan EU palauttaa Kabuliin 80 000 afgaania, koska vapaaehtoisesti heistä on suostunut palaamaan vain 5 000. Sopimus herätti syksyllä kansainvälistä huomiota erityisesti siksi, että erään vuodetun muistion mukaan Afganistania kiristettiin sopimiseen uhkaamalla maata EU:n kehitysavun leikkaamisella. EU kielsi painostuksen ja myös sisäministeri Paula Risikko esitti julkisuudessa, että raha ei vaikuttanut sopimuksen syntyyn.

Helmikuussa 2017 EU solmi Afganistanin kanssa uuden kehitysyhteistyösopimuksen, jossa se sopii tarjoavansa merkittävää kehitysapua Afganistanille, kunhan palautussopimus pysyy voimassa. EU sai siis sittenkin nivottua pakkopalautukset kehitysavun ehdoksi.

Vipuvartta tarvittiin, sillä Afganistanille 80 000 ihmisen ottaminen takaisin konfliktien riepottelemaan maahan on vaikeaa. Palaaville ihmisille sopeutuminen elämään, jossa minkään alueen turvallisuuteen ei voi luottaa pitkään aikaa, on mahdotonta.

Palautussopimuksesta huolimatta Suomen on varmistettava, että se ei palauta ketään alueelle, jossa häntä uhkaa joutuminen vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi. Olen kirjoittanut ministeri Risikolle ja pyytänyt häntä selvittämään, miten Suomi aikoo varmistaa, että tämä toteutuu.

Myös monet poliitikot havahtuivat tänään siihen, että Suomi palauttaa afganistanilaisia turvapaikanhakijoita maahan, jota asiantuntijat pitävät vaarallisena ja epävakaana. Miksi samat poliitikot eivät ole tehneet asiasta isoa kysymystä jo viisi kuukautta sitten, kun sopimus solmittiin, vaan nostavat sen esille vasta nyt kun miehet, naiset ja lapset istuvat jo lentokoneessa? Tai edes niiden viikkojen aikana, jolloin turvapaikanhakijat ovat osoittaneet mieltään karkotuspolitiikkaa vastaan Rautatientorilla? Oli vain ajan kysymys, milloin palautuslennot alkavat. Helsingin Sanomien mukaan tämän illan lento on jo kolmas.

Olemme siirtyneet nopeasti kauas ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan ideaalista. Tehdyissä päätöksissä näkyy alati kapeneva ihmisoikeustulkinta, jota ajaa poliittisen ilmapiirin kiristyminen ja yhä räikeämmäksi muuttuva rasismi. Lipuminen kohti arvotyhjiötä ja suljettujen rajojen valtioita ei tapahdu itsestään. Se on seurausta passiivisuudesta, jossa ongelmiin ei ensin puututa, kun muutkaan eivät puutu ja lopulta ei enää voida puuttua, koska lainsäädäntö on jo muuttunut.

Myös nopeat käänteet vastakkaiseen suuntaan ovat mahdollisia. Se vaatii sekä poliittisilta päättäjiltä että meiltä kansalaisilta havahtumista siihen, että ihmisarvon puolustamisen on oltava aktiivista ja näkyvää myös muulloin kuin kuljetuslentojen jo alettua.


Lopuksi sisäministeri Paula Risikolle ja pääministeri Juha Sipilälle tänään lähettämäni sähköposti:

Hyvät ministerit Risikko ja Sipilä,

Haluaisin pyytää teiltä selvitystä siitä, miten Suomi varmistaa, että tänään 3.4. vastaisena yönä Kabuliin palautettavat afganistanilaiset turvapaikanhakijat eivät joudu Afganistanissa vakavien ihmisoikeusloukkausten kohteeksi?

Afganistanin tilanne on kiristynyt lokakuusta, jolloin EU solmi palautussopimuksen Afganistanin kanssa. Jo silloin arvioitiin, että maan turvallisuustilanne ei ole riittävän hyvä. Lisäksi jo aiemmin on arvioitu, että 80 000 afganistanilaisen turvapaikanhakijan vastaanottaminen on kriisin keskellä elävälle Afganistanille lähes mahdoton tehtävä.

Läpinäkyvyyden kannalta on kyseenalaista, että EU:n ja Afganistanin välisen sopimuksen yksityiskohdat eivät ole julkisia, jolloin EU-kansalaisen on mahdotonta arvioida mikä on se tekijä, mikä on saanut Afganistanin suostumaan itselleen epäedulliseen sopimukseen. Vastikään 18. helmikuuta solmittu EU:n ja Afganistanin välinen kehitysapusopimus vihjaa siihen, että kehitysapu on sittenkin saattanut olla vipuvarsi poliittisessa päätöksenteossa. Näinhän arveltiin jo ennen Brysselin kokousta vuodettujen asiakirjojen perusteella. Voitteko kommentoida tätä?

Suomen on pidettävä kiinni sen kansainvälisistä velvoitteista, jopa tilanteessa, jossa poliittinen paine tekee siitä poliittisesti vaikeaa. Toivon, että pystytte selvittämään minulle ja suomalaiselle yleisölle, miten Suomi on huolehtinut näistä velvoitteistaan afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden kohdalla.

Jään odottamaan vastaustanne.

Ystävällisin terveisin,

Katju Aro
Puheenjohtaja
Feministinen puolue


Lisätty linkit sopimuksiin ja linkki Helsingin Sanomien juttuun aiheesta.