Muuttuuko Suomen ihmisoikeuskehityksen suunta?

Uudessa hallitusohjelmassa on paljon hyvää. Sen ehkä tärkein sisältö on ohjelmaa läpileikkaava ajatus siitä, että yhteiskunta on olemassa ihmisiä varten ja politiikka on työkalu kaikkien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tähän ajatukseen on helppo yhtyä, sillä se on aukikirjoitettu myös omiin ohjelmiimme. Hyvinvointikeskeisyyden ansiosta ohjelmaa lukee helpottuneena. Tuntuu, että viimein on vähän helpompi hengittää. Tai kuten ystäväni sanoi: Aivan liian kauan on tuntunut siltä, kuin olisimme hiljalleen menettämässä kaiken, ja nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntuu siltä kuin olisimmekin menossa kohti jotain parempaa. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen nousi monelle tämän käänteen symboliksi.

Ohjelmassa on paljon sellaista, mitä myös Feministinen puolue ajoi vaaliohjelmassaan. Hallitus torjuu ilmastonmuutosta, kaventaa taloudellista eriarvoisuutta, vahvistaa perusturvaa ja palauttaa koulutukseen puolet sieltä tehdyistä leikkauksista.

Hallitusohjelmassa on myös poikkeuksellisen paljon naisten oikeuksia koskevia kirjauksia. Hallitus torjuu naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, toteuttaa seksuaalirikoslain kokonaisuudistuksen, palauttaa subjektiivisen päivähoito-oikeuden, tekee perhevapaauudistuksen tasa-arvonäkökulma edellä ja edistää samapalkkaisuustavoitetta.

Hallitus vahvistaa myös vähemmistöjen oikeuksia. Transoikeuksia vahvistetaan, intersukupuolisten lasten tarpeettomat leikkaukset lopetetaan, henkilötunnuksen sukupuolisidonnaisuus poistuu, rasismin torjumiseksi laaditaan erillinen toimintaohjelma ja vammaisten henkilöiden oikeuksia luvataan edistää YK:n vammaissopimuksen mukaisesti.

Maahanmuuttopolitiikassa luvataan korjata viime kauden pahimmat virheet. Turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa vahvistetaan ja alaikäisen perheenkokoajan toimeentulovaatimus poistetaan. Kielteisen päätöksen saanut työllistynyt turvapaikanhakija voi saada oleskeluluvan työn perusteella aiempaa helpommin.

Nämä ovat kiistatta tärkeitä kirjauksia. Yhdistettynä hallituksen tahtoon vahvistaa hyvinvointipalveluita, perusturvaa ja koulutuksen tasa-arvoa ohjelma lupaa monenlaisia helpotuksia syrjinnästä, syrjäytymisestä ja eriarvoisuudesta kärsiville ihmisryhmille.

Mutta näistä positiivista lupauksista huolimatta hallitus on tehnyt merkillisiä kompromisseja, jotka jättävät muutamat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevat ihmisryhmät ahdinkoon.

Viime vuosien keskeisimmät ihmisoikeuskiistat ovat koskeneet naisten oikeuksien lisäksi transoikeuksia ja maahanmuuttoa. Naisten oikeuksia hallitusohjelma lupaa vahvistaa. Transoikeuksien ja maahanmuuton osalta hallitukselta puuttui kuitenkin rohkeutta asettua tinkimättömästi ihmisoikeuksien puolelle.

Hallitus sallii sukupuolen korjaamisen juridisesti vain täysi-ikäisille, vaikka tiedetään, että nykytilan jatkaminen vain lisää transnuorten mielenterveysongelmia ja itsemurhariskiä.

Aikuisillekaan sukupuolen korjaamista ei sallita pelkällä ilmoituksella, vaan ihmisen tulee yhä erikseen todistaa valtiolle, että hänen sukupuolensa on se mikä se on.

Kolmatta sukupuolta ei oteta käyttöön eli osa ihmisistä joutuu elämään väärän sukupuolimerkinnän kanssa ilman, että merkintää on edes mahdollista korjata.

Jos tämä ihmisoikeusmyönteiseksi julistautunut hallitus ei siihen pysty, viekö seuraava hallitus translain kokonaisuudistuksen loppuun? Neljä vuotta, kahdeksan vuotta, kaksitoista vuotta on pitkä aika elää ilman oikeuksia, joiden tulisi kuulua jokaiselle. Vielä pidemmältä aika tuntuu niistä translapsista, jotka elävät näiden hallituskausien aikana nuoruutensa tärkeimpiä vuosia.

Maahanmuuttopolitiikan osalta hallituksen tavoite nostaa kiintiöpakolaisten määrää on nostettu otsikoihin asti, vaikka todellisuudessa Suomi lupaa ottaa vain sata kiintiöpakolaista enemmän kuin aiemmin (nyt 850, ennen 750 ihmistä). Jopa sisäministeriö on suositellut kiintiön nostamista 1050 ihmiseen, ja vuosina 2014 ja 2015 Suomi onkin ottanut sen verran pakolaisia, kun kiintiötä kasvatettiin Syyrian kriisin vuoksi. Uusi hallitus tekee siis jyrkempää pakolaispolitiikkaa kuin mitä usein epäinhimillisen tiukaksi koettu sisäministeriö suosittelee.

Hallitus ei lopeta lasten säilöönottoa. Se tulee sen sijaan asettamaan osalle säilöönotetuista vaihtoehtoisena valvonnan muotona jalkapannan. Jalkapantaa käyttävät jo nyt lukuisat avovangit. Ilman asianmukaista oleskelulupaa maassa oleva henkilö ei kuitenkaan ole rikollinen.

Pakkopalautukset jatkuvat.

Työvoiman saatavuusharkintaa ei poisteta, joten turvapaikanhakijoiden työllistyminen on jatkossakin vaikeaa. Kun työpaikkaa ei voi vaihtaa joustavasti, ovat työluvan varassa Suomessa asuvat ulkomaalaiset riippuvaisia työnantajastaan, mikä lisää ihmiskaupan ja työkiskonnan riskiä. Kansallisten työmarkkinoiden ylisuojeleminen lähinnä ylläpitää globaalia eriarvoisuutta, kun tietyillä kehittyvien maiden kansalaisilla ei ole mahdollisuuksia liikkua ja hakea töitä vapaasti siten kuin esimerkiksi suomalaisilla pääasiassa on.

Hallitus ei ota käyttöön humanitääristä viisumia tai tilapäistä oleskelulupaa, vaikka vielä kaksi vuotta sitten viidestä hallituspuolueesta neljä vaati tilapäisen oleskeluluvan palauttamista.

Mitä hallituksen ihmisoikeuspolitiikasta siis tulisi ajatella?

On kohottavaa, että perus- ja ihmisoikeudet mainitaan hallitusohjelmassa useaan kertaan, samoin kuin sitoutuminen yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseen.

Suomi on ottanut viime aikoina ihmisoikeuskehityksessä askeleita taaksepäin. Mutta palattuaan nyt lähtöpisteeseen, ottaako se tarpeeksi askelia eteenpäin? Subjektiivinen päivähoito-oikeus taisteltiin jo 1985. Riittääkö sen palauttaminen perus- ja ihmisoikeuskehityksemme mittariksi vuonna 2019?

Yhtään loppuun asti rohkeaa avausta hallitus ei tee. Suomi palaa nyt ihmisoikeuskysymyksissä omalle tutulle linjalleen. Se edistää tasa-arvopyrkimyksiä, ja tekee feminististä politiikkaa erityisesti tyttöjen ja naisten oikeuksien näkökulmasta. Laajempien paikallisten ja globaalien tasa-arvo- ja eriarvoisuuskysymyksien kanssa se kuitenkin yhä kompastelee. Maahanmuuttopolitiikassa Suomi jatkaa tiukkaa linjaansa, vaikka monet äänestäjät äänestivät toisenlaisen politiikan puolesta.

Suomi kutsuu itseään mielellään ihmisoikeuksien edelläkävijämaaksi. Todellisuudessa se on historiallisesti tavannut toteuttaa vain sen, mikä on kansainvälisten sopimusten tai julkisen paineen kannalta aivan välttämätöntä. Senkin mielellään vasta Ruotsin jälkeen.

Monelle ihmisoikeusveteraanille ja kansalaiselle, joita kysymykset koskettavat on tottakai silti tyydyttävä hetki, kun toiveet alkavat pitkästä aikaa taas toteutua. Edellisen kahdeksan vuoden jälkeen ennätysmäärä perusoikeuksia vahvistavia kirjauksia on merkittävä asia. Toisinkin voisi näinä maailman aikoina olla.

Ihmisoikeudet ovat kuitenkin kyllä tai ei -kysymyksiä. Ihmisarvon yhtäläisyys ja loukkaamattomuus joko toteutuu tai ei. Siksi olen aina vierastanut ajatusta siitä, että ihmisoikeuskysymyksissäkin pitäisi olla kiitollinen jokaisesta kehitysaskeleesta. Niin on varaa ajatella yleensä vain ihmisellä, jota kyseiset oikeudet eivät suoraan koske.

Perusoikeuksien vahvistuminen on myönteinen asia. Se ei saa kuitenkaan johtaa näköharhaan siitä, etteikö hallitusohjelma sisältäisi joidenkin ihmisryhmien kannalta erittäin vahingollisia päätöksiä.

Haluan tottakai, että lapsilisän yksinhuoltajakorotus, perhevapaiden tasa-arvo ja minun itsemääräämisoikeuteni toteutuvat. Vielä enemmän haluaisin, että Suomi suojelee myös heitä, joiden kaltaiset ihmiset eivät jo istu Säätytalolla päättämässä siitä kenelle oikeuksia jaetaan. Haluaisin, että ihmisarvoni ja itsemääräämisoikeuteni olisivat itsestäänselviä oikeuksia kaikille, eivät etuoikeuksia, jotka sallitaan yksille ja rajataan pois toisilta. Ja että tämä olisi hallitusneuvottelijoille kynnyskysymys.

Hallituksella on iso tehtävä edessään ja haluan luottaa sen pyrkimykseen tehdä hyvää. Ihmisoikeuksien puolustajien työ ei ole kuitenkaan valmis, eikä tuleva hallituskausi ole tästä poikkeus. Yhteistyötä tarvitaan erityisesti translain kokonaisuudistuksen edistämiseksi ja inhimillisemmän maahanmuuttopolitiikan puolesta.

Merkittävin ero aikaisempaan liittyy toivottavasti siihen, että hallitus on valmis reagoimaan päätöksiinsä kohdistuvaan kritiikkiin, jo äänestäjiensä oikeusturvan takia.

“Siunattu olkoon hedelmä” – eurovaaleissa äänestetään myös aborttioikeudesta

Alkuvuoden 2019 aikana aborttilainsäädäntöä on kiristetty jo neljässä eri osavaltiossa Yhdysvalloissa. Yksitoista muuta osavaltiota kaavailee kiristyksiä tämän vuoden aikana.

Lakimuutosten seurauksena noin kolmasosassa Yhdysvaltojen osavaltioista tulisi voimaan aborttilainsäädäntö, jonka mukaan raskautta ei saa keskeyttää enää sen jälkeen kun sikiön sydänäänet voidaan kuulla. Koska sikiön sydänäänet havaitaan usein jo kuudennella raskausviikolla, moni ei edes tietäisi olevansa raskaana ennen kuin raskaus olisi jo lain mukaan liian myöhäistä keskeyttää. Alabamassa ja kohta todennäköisesti myös Missourissa lainsäädäntö on tätäkin tiukempi: raskauden keskeyttäminen ei ole hyväksyttävää edes silloin, kun se on saanut alkunsa raiskauksesta tai insestistä.

On selvää, että lainsäädännön tavoite ei ole aborttien vähentäminen, sillä aborttien kieltäminen ei lopeta tai edes vähennä abortteja. Tutkimusten perusteella tiedetään, että abortin kieltäminen lisää laittomia abortteja ja nostaa raskaana olevan riskiä vakaviin komplikaatioihin ja jopa kuolemaan.

Sen sijaan aborttien määrä on kääntynyt laskuun maissa, joissa aborttioikeutta säädellään vain vähän ja joissa seksuaaliterveyspalvelut ja terveydenhuolto toimivat. Suomi on tästä hyvä esimerkki. Aborttien määrä on vähentynyt jyrkästi sen jälkeen kun Suomen nykyinen aborttilaki astui voimaan 1970-luvulla.

Lakimuutoksessa onkin ennen kaikkea kyse pyrkimyksestä rajoittaa naisten perustavanlaatuisia oikeuksia heidän itsemääräämisoikeutensa kautta. Tällaista pyrkimystä kutsutaan myös naisvihaksi.

“Your body, our choice.” Nämä 25 republikaania päättivät lakimuutoksesta ylivoimaisella enemmistöllä 35-paikkaisessa Alabaman senaatissa. Senaatissa on neljä naisedustajaa, he ovat kaikki demokraatteja.

“Your body, our choice.” Nämä 25 republikaania päättivät lakimuutoksesta ylivoimaisella enemmistöllä 35-paikkaisessa Alabaman senaatissa. Senaatissa on neljä naisedustajaa, he ovat kaikki demokraatteja.

On helppo ajatella, että nopeana sarjana osavaltioiden yli pyyhkivät lakimuutokset koskisivat vain Yhdysvaltoja, mutta näin asia ei ole. Ilmiö vaatii havahtumista myös Euroopassa.

Vain muutama vuosi sitten Euroopan komissio torjui eurooppalaisen kansalaisaloitteen “One of us”, joka pyrki estämään EU-rahoituksen suuntaamisen seksuaaliterveyttä edistäville tai sitä tutkiville toimijoille. Aloitteessa haluttiin estää myös julkista terveydenhuoltoa tarjoamasta raskauden keskeyttämiseen liittyviä palveluita. Komissio totesi tekevänsä jo tarpeeksi raskauksien suojelemiseksi, eikä ottanut aloitetta käsittelyyn.

Jos vastaava aloite tulisi käsittelyyn Euroopan parlamentissa ensi kaudella, ei ole varmaa, mille kannalle parlamentti taipuisi. Puolassa lainsäädäntöä on jo entisestään kiristetty, ja Euroopan neuvosto on ilmaissut huolensa koskien paitsi Puolan, myös Liettuan, Slovakian ja Espanjan pyrkimyksiä rajoittaa aborttioikeutta.

Arvokonservatiivinen uskonnollinen liike on löytänyt kumppanin äärioikeistolaisista puolueista, joille on ennustettu vaalivoittoa tulevissa eurovaaleissa. Vaalivoitto ei jää kiinni ainakaan rahoituksen puutteesta. Yhdysvaltalaiset konservatiiviset kristityt, joilla on suoria yhteyksiä presidentti Donald Trumpiin ja tämän entiseen neuvonantajaan, äärioikeiston mediavaikuttaja Steve Bannoniin, rahoittavat myös eurooppalaisten kumppaneidensa toimintaa.

Näin yhdysvaltalaisten konservatiivisten kristittyjen rahavirrat siirtyvät Euroopan konservatiiveille ja äärioikeistolle. Lähde:  “Revealed: Trump-linked US Christian ‘fundamentalists’ pour millions of ‘dark money’ into Europe, boosting the far right” , Open Democracy.

Näin yhdysvaltalaisten konservatiivisten kristittyjen rahavirrat siirtyvät Euroopan konservatiiveille ja äärioikeistolle. Lähde: “Revealed: Trump-linked US Christian ‘fundamentalists’ pour millions of ‘dark money’ into Europe, boosting the far right”, Open Democracy.

Rahavirta kohdistuu konservatiivisia perhearvoja puolustaville toimijoille, jotka haluavat poistaa aborttioikeuden, vähentää seksuaalikasvatusta ja rajoittaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Verkostolla on suoria sidoksia äärioikeistolaisiin poliittisiin toimijoihin Euroopassa, joiden viholliskuvia sekä naiset että eri vähemmistöt ovat yhdessä maahanmuuttajien kanssa.

Arvokonservatiivisen agendan perimmäinen syy paljastuukin, kun tarkastelee rinnakkain sen kahta ristiriitaista vaatimusta: naisten on pakko lisääntyä, paitsi transnaisten. Transnaisilta ja muilta transsukupuolisilta ihmisiltä lisääntyminen halutaan kieltää kokonaan.

Vaatimuksissa itse sikiöllä on lopulta melko vähän merkitystä. Aborttioikeuden rajoittaminen vain sattuu olemaan yksi tehokkaimmista välineistä rajoittaa yksilön vapauksia. Kun lisääntyminen on velvollisuus, menetetään myös päätösvalta omaan huoneeseen, työhön, koulutukseen ja itsenäiseen elämään.

Näitä oikeuksia nyt tehdyllä lainsäädännöllä halutaan viime kädessä rajoittaa.

Vaali-illan jälkeen

Vaaleista on kaksi päivää. Pienen levon jälkeen on mahdollista paremmin analysoida Feministisen puolueen vaalitulosta. Henkilökohtainen tulokseni 2399 ääntä on ensikertalaiselle tietysti hyvä ja nousi edellisvaaleista 842 äänellä. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta äänestä – mutta olimme asettaneet tavoitteemme vieläkin korkeammalle. Korkeammalle kuin ensimmäisissä eduskuntavaaleissa on lupa odottaa, mutta miksi osallistua, jos ei tosissaan pyri pääsemään läpi?

Kannatuksemme on ollut vahvinta Helsingissä ja orastavaa muualla maassa. Nyt kannatuksemme koko maassa pysyi suurinpiirtein samalla tasolla kuin ennenkin, vaikka olimme näissä vaaleissa mukana kaikissa vaalipiireissä, joista osassa vain yhdellä ehdokkaalla, eli valtakunnallisesti kannatus olisi voinut olla huonompikin. Mutta Helsingissä kannatuksemme heikkeni 0,6 prosenttiyksikköä (1,5 prosentista 0,9 prosenttiin) verrattuna kuntavaalitulokseen.

Arvioin, että Helsingin tulokseen on muutamia, osin päällekkäisiä syitä:

Vaaliliittomme tarkoitti, että osa äänestäjistä ei kokenut voivansa äänestää meitä. Tämä oli meillä tiedossa jo etukäteen, mutta vaikutus oli todennäköisesti suurempi kuin arvioimme. Muiden toimesta tapahtunut aktiivinen vaikuttaminen asiassa vahvisti vaaliliittoon liittyviä sekä perusteltuja että turhia pelkoja. Vaaliliittomme puolueista Piraatit nostivat kannatustaan, muilla se laski. Vaaliliitto tuntuu siis olleen myönteinen asia ainoastaan Piraattien kannattajille ja kielteinen kaikille muille. Lisäksi erot budjeteissa vaaliliiton sisällä tekivät vaaliliiton sisäisestä vaalista epätasaisen.

Suurin äänikato tapahtui silti ennakkoäänten ja vaalipäivän välillä – sen sijaan, että kannatuksemme olisi tässä välissä odotusten mukaisesti noussut, se putosi 0,3 prosenttiyksikköä. Juuri silloin kampanjamme oli suurimmassa nosteessa, ja saamamme kannustus suurta. Perussuomalaisten nousu gallupeissa kuitenkin tarkoitti, että äänestäjämme ryhmittyivät puolueista varmojen läpimenijöiden taakse. Kannustus ja tuki ei konkretisoitunut enää ääninä.

Kolmantena tekijänä tulokseen vaikutti listan pienuus. Vaaliliiton vuoksi pystyimme asettamaan seitsemän ehdokasta täyden 22 ehdokkaan listan sijaan. Meidän äänestäjillemme on kuitenkin tärkeää äänestää myös representaation puolesta. Vahvuutemme on ollut ehdokaslistojen moninaisuus, joka jäi nyt suppeammaksi – sen lisäksi, että vaaliliitto pakotti keskittämään ääniä yhden ehdokkaan taakse. Laajempi lista ja vapaa kisa olisi innostanut useampia äänestäjiä mukaan. Vaikka nostin omaa kannatustani lähes tuhannella äänellä, en pystynyt tavoittamaan uusien äänestäjien lisäksi kaikkia niitä äänestäjiä, jotka äänestivät meidän 24 ehdokasta edellisissä vaaleissa.

Neljäntenä tekijänä kannatuksen kaventumiseen vaikutti eduskuntavaalien erityisyys. Äänestäjät taktikoivat yleensä ääniään ja erityisesti eduskuntavaaleissa ääniä varjellaan tarkemmin – kuntavaaleissa on helpompi äänestää myös eduskunnan ulkopuolista puoluetta. Onnistuminen vaaleissa olisi vaatinut tämän tekijän kompensoimista, sekä lisäksi lukuisien uusien äänestäjien tavoittamista. 3312 ääntä Helsingissä kertoo, että tässä onnistuttiin osin, mutta ei kokonaan.

Vaalitaktisten tekijöiden lisäksi pitää tietysti arvioida myös puolueen omaa kampanjaa. Mielestäni teimme siinä parhaamme ja enemmänkin: hyvin pienillä resursseillamme onnistuimme moninkertaistamaan joka euron vaikutuksen, vaikka suuremmat resurssit mahdollistaisivat sen tietysti vielä paremmin. Kampanjamme lähti lentoon. Siitä kiitos kuuluu lukuisille aktiiveille ja tukijoillemme.

Vaalit ovat kuitenkin politiikkaa ja sisältöjä, joten on kysyttävä: olemmeko onnistuneet sekä kampanjassamme että aikaisemmin viestimään riittävän selkeästi siitä, miksi meitä tarvitaan? Ydinkannattajillemme asia on selvä. Me emme näe vaihtoehtona ihmisoikeustyön tekemistä lobbaajina muiden puolueiden sisällä silloin, jos puolueiden linja ihmisoikeuskysymyksissä ei ole kunnianhimoinen ja kirkas ja yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen eivät olet kynnyskysymyksiä hallitusneuvotteluissa.

Monelle asia ei ole kuitenkaan yhtä selvä. Eikö riitä, että puolueissa on feministejä, ja feminismiin viittaavia aloitteita, ja yhdellä myös merkintä feminismistä puolueohjelmassa. Jos vaalit olivat myös feminismin voitto, eikö se riitä meille?

Ei, sillä Suomessa ei ole harjoitettu päivääkään feminististä hallituspolitiikkaa, feminististä talouspolitiikkaa tai feminististä ulkopolitiikkaa. Eduskuntaan valituista puolueista jokainen on ollut vuorollaan mukana tekemässä päätöksiä, joilla on ollut kielteisiä vaikutuksia sukupuolten tasa-arvolle, vähemmistöjen asemalle ja globaalin eriarvoisuuden vähentämiselle.

Nämä ovat ensimmäiset vaalit, joissa feministiset teemat ovat näkyneet voimakkaasti ehdokkaiden viestinnässä, vaalien alla annetuissa lupauksissa ja myös hallitusneuvotteluja koskevissa kommenteissa. Eduskuntaan valittiin ennätysmäärä naisia ja monia vahvoja feministejä.

Tämä ei ole tapahtunut sattumalta. Harjoitettu hallituspolitiikka on kutsunut vastareaktiota, mutta ei ole ollut itsestäänselvää, että se tapahtuu yhdenvertaisuusnäkökulman ja feminismin kautta. Feministinen puolue on pakottanut muut terästämään feminististä ja ihmisoikeuspolitiikkaansa, ja tehnyt tilaa muille feministeille laajentamalla keskustelun mahdollisuuksia ja osoittamalla, että feminismi ei ole puolueille mainehaitta.

Yhtäkään feminististä tekoa ei ole kuitenkaan tulevan hallituksen tai eduskunnan nimissä vielä tehty. Siksi puheet siitä, että Feministisen puolueen tehtävä on nyt täytetty, ovat ennenaikaisia. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus eivät ole vain vaaliesitteisiin painettuja sanoja, vaan tekojen ja toiminnan päämäärä. Teot ovat kuitenkin vielä näkemättä ja päämäärä saavuttamatta.

Vaikka tulos jäi tavoitteestamme, osoittivat nämä vaalit Feministiselle puolueelle sen olemassaolon välttämättömyyden.

Olemme puolue, jonka politiikassa syrjimättömyyden periaate on aina päätöksenteon tärkein tavoite. Me emme puolusta Frontexin epäinhimillistä rajavalvontaa Välimerellä, turvapaikanhakijoiden ja paperittomien asemaa heikentävää, hyväksikäytölle ja kiskonnalle altistavaa työvoiman saatavuusharkintaa, tai taloudelliset ehdot edellä tehtäviä tasa-arvouudistuksia eli ei oikeastaan uudistuksia ollenkaan. Me emme ole olleet mukana neuvottelemassa tilapäisen oleskeluluvan poistamisesta, subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisesta ja koulutusleikkauksista, tai puoltamassa hoivapalvelujen merkittävää taloudellista kiristämistä työntekijöiden ja hoivan laadun kustannuksella.

Puoluetta perustettaessa tavoitteemme ovat olleet muiden tekemän feministisen ihmisoikeuspolitiikan kirittäminen, oman poliittisen agendamme määritteleminen itse, ja pääsy niihin pöytiin, joissa päätöksiä tehdään.

Näistä viimeinen vaatii pitkäjänteistä työtä, emmekä odota pikavoittoja, vaikka nopea läpimurto kuntapolitiikkaan nosti sellaisia odotuksia kaikkialla. Tasa-arvo ei ole valmis, ihmisoikeuksia haastetaan enemmän kuin koskaan ja rasistinen oikeistopopulismi on lujittanut paikkaansa poliittisella kentällä.

Aiomme jatkossakin vaatia muilta kunnianhimoista feminististä ihmisoikeuspolitiikkaa, jatkaa työtä sen puolesta Helsingin kaupunginvaltuustossa ja ensi kuntavaaleissa tavoitella oman kannatuksemme nostamista kuntapolitiikan kautta – toivon, että silloin kaikki meille osoitettu kannustus ja tuki konkretisoituu vielä paremmin myös ääninä!